keskiviikko 24. helmikuuta 2016

B ja oikeastaan myös C

Syömiseni kaipaa huomiota. Se on taas karannut aivan käsistä. Olen jo muutaman viikon katsellut jostain silmieni takaa (kuin katselisin toisen tekemisiä) miten käteni lappavat lautaselle hurjia annoksia ja kaiken sen tietysti olen syönytkin. Nämä eivät ikävä kyllä ole edes se pahin asia, sillä syön lisäksi paljon herkkuja. Nyt jos lasken mitä olen ylimääräistä syönyt viikon aikana (siis sellaisen suht. normaalien aterioiden lisäksi)
- puolikas kuivakakkua
- puolikas suklaakakku
- hedelmäkarkki pussi
- puolikas keksipaketti
- 2 suklaakarkki pussia
- 3 suklaalevyä
- sipsipussi

Huh.. onhan tuossakin, mutta todennäköisesti siitä puuttuu paljon kaikenlaista minkä olen tahallaan tai tahattomasti unohtunut, sekä kaikenlaisia välipala- ja iltapalaleipiä, joita ilmankin olisin selvinnyt. Pahimpia ovat päivät, jolloin ei ole mitään erityistä tekemistä. Silloin tulee käytyä jääkaapilla vähän väliä ja jos sieltä ei löydy mitään erityistä niin sitten vain lähimpään kauppaan herkkuostoksille.

Olen jo dietti/elämäntapamuutos/laihari -veteraani ja kaikenlaista olen kokeillut.
Viime vuosina nämä ovat kaatuneet hyvin nopeasti motivaation puutteeseen ja juuri nyt en oikein tiedä mikä tekisi tästä kerrasta erilaista.

En siis julista herkkulakkoa tai kieltäydy kermaperunoista. Mutta ehkä voisin pienentää aterioiden kokoa ja harventaa herkkujen ostoa. Joskus vuosia sitten laihduin paljon kaloreita laskemalla ja kirjoitin koko ajan jääkaapin oveen suurinpiirtein paljonko olen päivän aikana syönyt ja jos kaloreita oli vielä paljon jäljellä saatoin käyttää luvalliset kalorimäärät herkkuihin. En siis kieltänyt herkkuja itseltäni, mutta rajoitin syömisteni määrää. Ei todellakaan se kaikista terveellisin ruokavalio, mutta toisaalta monen asiantuntijan mukaan lihavan on tärkeämpää saada painoa pudotettua kuin noudattaa koko ajan täydellistä ruokavaliota. Enkä nyt kuvittelekaan suunnittelevani lopun elämäni ruokavaliota. Joten jos se toimi aiemmin, niin todennäköisesti se toimii omalla kohdallani toistekin. Siispä yritän vähentää ruokamäärääni ja mietin tarkemmin sen koostumusta myöhemmin. 

Suunnitelma A (tai Ö47..)

Aika kuluu kuin siivillä. Taas kerran minua yli kymmenen vuotta nuoremmat kertovat raskausuutisia ja mietin vain sitä, että tapahtuuko sitä minulle koskaan. Onko minulla enää mitään mahdollisuuksia omaan perheeseen? Saanko ikinä kertoa vanhemmilleni vauvauutisia? En pysty edes läheisimpieni kanssa keskustelemaan tästä suoraan ja avoimesti, koska aihe on aivan liian arka. En ole pystynyt myöntämään vuosien epäonnistumisia täysin edes itselleni, joten en pysty keskustelemaan siitä toistenkaan kanssa.

Näin tässä eräänä yönä unta, että olin taas nuori opiskelija ja päätin yhtäkkiä että nyt aloitan sosiaalisen elämän ja tein sen. Pelkän päätöksen voimalla. Ja sitten heräsin. Kaikki estot ja todelliset elämän realiteetit palasivat takaisin ja tutustuminen toisiin ihmisiin muuttui taas vaikeaksi. Jäin kuitenkin miettimään, että mitä jos joku päivä jotain tapahtuukin pääni sisällä ja huomaan, että eihän ystävien hankinnassa olekaan mitään vaikeaa. Mitä jos silmäni siis aukeavatkin ja minulle kirkastuukin jotain mikä on ollut koko aiemman elämäni minulle täysin sumun peitossa. Mitä jos sitten tuntuukin siltä, että olen hukannut puolet elämästäni?
Au. Kauheita ajatuksia. Masentavia.

Mutta... taas kerran kesä lähestyy. Minussa kesän lähestyminen herättää aina halun kääntää uuden sivun elämässäni. Niinpä olen alkanut haaveilemaan. Pitäisiköhän tehdä kesäksi taas uusi suunnitelma..? Jos ei siitä mitään muuta synny, niin ehkä sen laatiminen edes piristää näin talvipäivinä ja antaa pontta jonkinlaiseen ryhdistäytymiseen, olkoonkin se sitten miten pientä tahansa...

Aloitan tämän siten, että ensin kirjaan niitä asioita, joihin en ole elämässäni tyytyväinen. Alan sitten miettiä niitä askeleita, joita ottamalla elämään voisi saada uutta suuntaa. 

A) Olen täysin rapakunnossa. Toiseenkin kerrokseen kiiipeäminen salpaa hengen kuin olisin seitsemänkymppinen astmaatikko

B) Olen aivan liian lihava. Painoa on tällä hetkellä 109 ja tunnen itseni aivan järkyttävän lihavaksi. Housut joita viime kesänä käytin tuskin mahtuvat seuraavana kesänä, sillä tuntuu että olen siirrellyt läskejä/turvotusta vyötärölleni (en tiedä mistä, koska mikään kohta ei tunnu pienemmältä)

C) Olen huolissani terveydestäni. On kaikenlaisia pieniä ja suurempia asioita, joita olen jättänyt hoitamatta, kun tuota... no suoraan sanottuna en arvosta itseäni tarpeeksi pitääkseni huolta itsestäni tulevaisuutta varten, ja toiseksi inhoan henkilökohtaisten ja nolojen vaivojen selittämistä aina uusille mieslääkäreille. Siispä laiskuutta, totuuden kieltämistä ja nolostelua...

D) Ammatillisella puolella tarvitsen uusia haasteita. Sitä ennen minun pitäsi saada mm. suoritettua muutama kurssi ja rohkaista itseäni työnhaussa

E) Harrastus. Olen alkanut vihaamaan tuota sanaa. "Mitä harrastat? - Tuota.. Lukemista jaa.. lenkkeilyä..?". Olisi oikeasti tärkeää löytää jotain kiinnostuksen kohteita töiden ulkopuolelta. Muuten kaikki aika kuluu television edessä katse tyhjänä ja aivot tauolla. Itseään voisi alkaa kehittää jollain lailla. Vaikka alkaa perehtyä johonkin uuteen aiheeseen. Ehkä kirjat remontoinnista voisivat olla alku kun kerran haluan jonain päivänä sen oman punaisen tuvan

F) Asuminen. En ole tyytyväinen kerros- tai rivitalo elämään. Kaipaan maaseutua tai edes pienen kylän tilaa ympärilleni. Toisille lumitöiden ja puiden hakkaaminen ovat painajaisia, mutta minulle ne edustavat ihanaa yksinkertaista arkea. Ja oikeasti, jos en tee näitä pieni arkiaskareita niin istun tv:n äärellä ja onko se sitten niin hyvä? Eli oikeastaan kohdan nimeksi sopisi Elämäntapa. Se kuvaisi kokonaisvaltaisesti sitä mitä asumiseltakin haen

G) Perhe. Tai no oikeastaan ystäväpiirin luominen ja mahdollisen seurustelukumppanin etsiminen. Oikeastaan nämä ovat minulle tärkeämpiä kuin mikään muu listalla, mutta omasta tilanteeestani ja tämän hetkisestä mielenlaadustani johtuen näihin pystyn kaikista huonoiten vaikuttamaan suoraan. Niinpä luulen, että on järkevämpää keskittyä ensiksi muihin asioihin ja lähteä sitten miettimään sosiaalisen elämäni solmuja

H) Ulkonäkö. Olen jo vuosia sitten antanut periksi. Lannistuin jo aika nuorena kun yritin harrastaa kaikenlaisia naisellisia temppuja, kuten meikkata yms. mutta koskaan en niitä oppinut enkä saanut minkäänlaista positiivista palautetta. Niinpä lopetin kaikenlaiset yritykset, koska ne tuntuivat niin turhilta. "olen ruma, ei sille voi mitään..." Koskaan minulla ei myöskään ole ollut minkäänlaista kunnollista vaatemakua, ja koska rahaakaan ei ole koskaan ollut suuresti, olen summassa osteskellut sitä mitä kulloinkin olen luullut tarvitsevani, mutta koskaan en ole saanut koottua kunnollista toimivaa vaatekomeroa. Jos kuitekin voisin henkisesti ja fyysisesti paremmin, voisin alkaa taas panostaa ulkonäköön edes sen verran, että en häpeäsi aina tuttuja tavatessa kaupungilla

maanantai 8. helmikuuta 2016

Pää haudattuna hiekkaan

Putosin oikeasta elämän kehityskulusta jo aikoja sitten. Teininä olisi pitänyt hankkia ystäviä, viettää aikaa heidän kanssaan, opetella kaikenlaisten tunteiden kanssa elämistä ja olemista. Ihastumisia tietysti oli useitakin, mutta vastakaikua ei tullut. Oikeastaan vain erittäin kylmää ja joskus julmaakin suhtautumista nuoren haparoiviin tunnusteluihin. Ja näitä tunteita en päässyt läheisten kaverisuhteiden puuttuessa purkamaan minnekään. Itsetunto otti siis selkäänsä ja kovasti. Kaksikymppisenä olisi pitänyt jatkaa elämää eteenpäin, mutta minulla se otti vain joiltain osa-alueiltaan pieni askelia eteenpäin. Monet tärkeät ja itselleni erittäin merkitykselliset elämän juonikuviot jäivät lähes kokonaan kokematta. Tämä on johtanut nykyiseen tilanteeseen, jossa tunne-elämä on yhtä suurta solmua. En pysty edes katsomaan romanttisia elokuvia tai lukemaan naisille suunnattua rakkaus hömppää, koska koko se tunnemaailma on jäänyt minulle hyvin kaukaiseksi. Yksi kylmiä väreitä selkäpiihin lähettävä sana on häät. En menisi jos kutsuttaisiin. Siellä oikein korostetaan kaikkea sitä, mitä minulla ei ole ja se vain tuntuu hyvin kipeältä. Pariskunnat kyhnäävät toistensa kainaloissa ja iloitaan kaikkea sitä rakkauden määrää mikä maailmaa tuntuu pyörittävän. Istu siinä sitten liimattu hymy naamallasi ja suuri kylmä möykky sisälläsi.

Epäilen, että empatia varastoni ovat juuri nyt matalalla. Empatia on kuulemma tarttuvaa ja mitä enemmän sitä kokee muiden suunnalta, sitä empaattisemmin pystyy toimimaan. Ehkäpä hyväksynnän ja rakkauden tunteet ovat samanlaisia. Mitä vähemmän niitä esiintyy omassa elämässä sitä vaikeampaa niitä on osoittaa toisille. Nykyisin en pysty olemaan iloinen kuullessani esimerkiksi hää- tai vauvauutisia ellei kyse ole todella läheisistä ystävistä. Ainoat rehelliset tunteet ovat syvä pettymys ja tyhjyys. Siis omaan elämään. En toivo etteikö toisille saisi tapahtua ihania asioita, mutta ne vaan tuovat ensimmäiseksi mieleen omat epäonnistumiseni. Olen jo tämän ikäisenä joutunut kokemaan sen kun nuoret, joiden vaippoja (!) olen joskus vaihtanut ovat pitkissä parisuhteissa ja muutaman vuoden jälkeen tulee varmaan vastaan se hetki, kun joku heistä menee naimisiin. Itsestään ei huomaa vanhenemista, mutta ympärillään olevista sen huomaa ja silloin tajuaa ajan kulumisen. Pelkään niin että olen heittänyt koko elämäni hukkaan. Vuosikymmeniä on jo mennyt kokonaan minulta ohitse. Olen haudannut pääni hiekkaan ja yritän olla ajttelematta sitä, etten kokonaan lamaantuisi. Haaveilen siitä, että eräänä aamuna herään ja olen noin yhdeksäntöista vuotias ja koko elämä on edessäni ja tällä kertaa osaisin tehdä erilaisia päätöksiä ja valita toisenlaisia polkuja.