Mikä on se numero, johon voi soittaa kun saatu tuote (oma elämä) ei vastaa odotuksia, tai se osoite, johon voi palauttaa viallisen tuotteen uutta ehompana varten? Kenelle voi valittaa, kun elämä ei menekään niin kuin oli toivonut, eivätkä muut ihmiset käyttäydykään siten kuin olit odottanut..? Tuntuu siltä, että jonkun tulisi olla vastuussa kaikista niistä elämän polulle sattuneista töyssyistä joihin ei ole itse (ainakaan tietoisesti) vaikuttanut.
On taas niin paljon asioita joista haluaisin valittaa ja mankua.
Elämä ei siis ole muuttunut mihinkään vaan elämä menee ihan samaa vanhaa tahtia eteenpäin. Tajusin tässä, että elämä ei tunnu enää miltään. Ahdistukset ja stressi, häpeän tunteet ja paha olo ovat yhä edelleen mukana, mutta positiiviset tunteet ovat hyvin laimeita. Innostumisen tunne ja ilo ovat nykyisin hyvin laimeita ja harvinaisia tunteita elämässäni. Muistan kuinka vuosia sitten olin esimerkiksi ulkomailla matkatessani todella innoissani ja vatsan pohjassa asti tuntui perhosia. Nykyisin vieraassa maassa reissaaminen tuntuu lähes samalta kuin olisi naapuripitäjän kirjastoa tuijottelemassa. Mikään ei tunnu enää oikein miltään, mikä pelottavasti vaikuttaa siltä, että olen masentunut ja niinpä todennäköisesti olenkin. Perinteinen suomalainen hoitokeino eli tabut, ei kuitenkaan kiinnosta enkä oikeastaan osaa kuvitella miten niistä olisi apua. Olisihan se ihana pystyä tuntemaan voimakkaita positiivisia tunteita, mutta entä sitten..? Mistä niitä oikein tulisi...? Tuskin ne pillerit toisivat uusia ilonaiheita elämään.
Sisareni haluaisi lähteä matkustelemaan kanssani ja toisaalta niin haluaisin minäkin, jos taloudellinen tilanteeni olisi parempi. Voisin kyllä uhrata matkaan rahaa, jos niin haluan, mutten tiedä haluanko. Inhottava totuus on, että edellinenkään matka ei tuntunut erityisesti miltään erikoiselta ja jälkikäteen vain ahdisti kaikki se kulutettu raha.. Ristiriitaiset tunteet, koska toisaalta tiedostan sen, että matkustus voi olla mukavaa ja yleensä siellä on hauskoja hetkiä, mutta en vain osaa päättää onko jälkikäteen tuleva ahdistus oikeasti sen arvoista. Ulkomailta voi tietysti löytää uusia suuntia ja elämyksiä, ja sen vuoksi varmaan lähden taas matkustamaan vaikka käteen todennäköisimmin jää vain kasa laskuja ja ahdistusta.
Olen ollut taas todella epävarma ulkonäöstäni. Kesä tuo taas kesähepenet esille, mutta omasta kaapistani ei sellaisia löydy. Koko kroppani täytyy peittää erilaisista syistä, mutta aina silti kuvittelen löytäväni nättejä vaatteita, joita vähän aikaa pidän ihan hyvillä mielin kunnes näen itseni jostain sellaisesta vinkkelistä tai kuvasta, että katson itseäni hetkisen ulkopuolisen silmin ja mietin, että mitä ihmettä olen vaatekaupassa ajatellut. Kun ei ole sellaisia ystäviä, jotka kiertelisivät kanssani kaupoilla ja antaisivat suoraa, mutta ystävällistä palautetta siinä vaiheessa, kun en ole vielä vaatteita ostanut. Toisaalta läheisimmät ystäväni ovat lähes kaikki laihoja/normaali painoisia, joiden on ehkä mahdotonta ymmärtää miten vaikeaa on tällä vartalolla ostaa vaatteita. Valikoima oikeankokoisista vaatteista on noin promillen luokkaa normaalivartaloiselle tarjolla olevasta valikoimasta. Ja näistä vaatteista pitää sitten karsia ne, jotka eivät mitenkään sovi omalle vartalolle (lantio on liian kapea housuihin, rinnat liian pienet kaula aukkoon yms. yms.). Tästä jäljelle jäävästä, häviävän pienestä valikoimasta "saa" sitten valita ne omannäköiset vaatteet. Lopputulos tässä tilanteessa on se, että vaikutusvalta omaan pukeutumiseen on todella pientä ja kun joskus harvoin löytää vaatteet joka on oikean kokoinen, mallineen ja edes vähän oikean tyylinen eikä vie koko loppukuun ruokarahoja, on se vaan pakko ostaa.
Ulkonäköni on muutenkin harmia aiheuttava asia. Suuren ylipainon lisäksi minulla on monia piirteitä, jotka eivät ole mitenkään kauniita ja naisellisia. Joten vaikka kuinka laihduttaisin, minusta ei joutsenta kuoriutuisi. Tämän takia nettitreffailu on todella vaikeaa.. En jaksa uskoa, että mies, joka tuntisi minut vain muutamien viestien kautta, näkisi tavatessamme ulkokuoreni ohitse. Sen takia haluaisin tavata miehen oikeassa maailmassa, jolloin hän tietäisi alusta asti todellisuuden eikä joutuisi kokemaan tulleensa huijatuksi. Tämä taas on lähes mahdotonta, koska en kierrä missään missä voisin tavata miehiä... Pinnallisesta maailmassa on niin vaikea ulkonäkörajoitteisen naisen edetä 🙄. Olen
ollut erään kaverin kanssa muutamissa paikoissa, joissa miehet voisivat normaalissa tilanteessa naisia lähestyä, ja hänen puheistaan päätellen niin on hänellekin useammin käynyt. Yhdessä ollessamme niin ei ole kuitenkaan käynyt kertaakaan. Yksi synkkien hetkien teoriani on, että olen toiminut variksenpelättimenä, joka on karkottanut miehet myös viehättävän ystäväni ympäriltä eikä vain itseni ympäriltä kuten normaalisti. Toivon niin ettei ystäväni ole tätä tajunnut, koska tilanne on muutenkin niin nolo, etten enää halua hänen kanssaan analysoida miesten katoamista. Salaa kuitenkin toivon, että hän huomaisi miten kipeästi tarvitsen apua tässä asiassa ja että hänellä olisi taikasauva jota heilauttaa...
Mutta tällaisia kesäkuista ahdistuksen murusia tällä kertaa.
