sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Uskonpuutetta...



Mua vaivaa uskon puute… Tiedän että tällaisella tahdilla tulen varmasti laihtumaan sillä kaloreita tulee vähemmän kuin kulutan. Tiedän että onnistumisen ja terveyden kannalta tämä hidas tahti on järkevä.

Siitä huolimatta sorrun välillä ajattelemaan että pitäisi olla tiukempi. Pitäisi syödä vähemmän. Pitäisi kieltää itseltään kaikki rasvainen ja kaloripitoinen ruoka. Pitäisi olla ankarampi ja ehdoton. Pitäisi viilata pilkkua ja laskea tomaatinpuolikkaan kalorit.  
Arghh…

Vuosikausien kamppailu kilojen kanssa on selvästi johtanut väärien laihdutustapojen iskostumiseen. Vaikka asiantuntijat kehottavat maltilliseen painonpudotukseen ja itsekin ymmärrän kaikki sen hyvät puolet, kärsimätön läski sisälläni ei malta odottaa. Kaikki tai ei mitään. Nyt eikä huomenna. Yksi moka ja koko homma on menetetty.

Muistutukseksi siis itselleni heikkojen hetkien varalle:
-         Nälkä ei ole laihtumisen edellytys!
-         Kun vatsa on täynnä kasviksia, mielitekoja ei tule niin herkästi
-         Yksittäinen herkutteluhetki ei tarkoita sitä että kaikki terveelliset tavat saa unohtaa!
-         Tämä ruokavalio on terveellinen ja hyvä (varsinkin entiseen verrattuna!). Se ei siis ole hukkaan heitettyä aikaa tai epäonnistunut, vaikkei muutamassa viikossa lähtisikään kymmentä kiloa
-         Kilojen hankkiminen on vienyt muutaman vuoden, joten niistä eroon pääseminenkään ei onnistu muutamassa kuukaudessa!
-         Vanhat tavat eivät katoa hetkessä. Mielitekoja tulee ja menee, niille ei tarvitse antautua
-         Uusien tapojen opettelu vaatii aikaa ja paljon harjoittelua!

perjantai 18. tammikuuta 2013

11 kysymyksen haaste



Sainpa ensimmäisen haasteen, josta kiitos Amandalle!

Säännöt ovat tällaiset:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.


Tässä siis 11 asiaa minusta:
-         Opiskelen jo vaikka kuinka monetta vuotta. Ehkä joskus valmistunkin
-         Haluaisin päästä jo töihin vaikka salaa pelkään että ala ei olekaan mulle sopiva
-         Haluaisin muuttaa muutamaksi vuodeksi töihin jonnekin Eurooppaan
-         Minulla ei ole koskaan ollut sellaista ystävää jonka kanssa osaisin keskustella kaikista mahdollisista asioista
-         Pidän lenkkeilystä, mutta hikoilua inhoan
-         Pienenä sukulaiset leikillään sanoivat että musta tulee maatalon emäntä ja minä aina suutuin ja kielsin, mutta nykyisin haluaisin juuri sellaista elämää (enkä kehtaa myöntää sitä heille)
-         Haaveilen vanhoista kartanoista ja linnoista ja ajattelen millaista elämä sellaisessa olisi
-         Suunnittelen usein mitä tekisin lottomiljoonalla
-         Olen erittäin epävarma autolla ajaja. Kukaan tuskin lähtisi kyytiini kaupunkiin jos tietäisi miten pihalla yleensä olen liikennemerkeistä, muusta liikenteestä yms.
-         En kehtaa ostaa liikuntavaatteita urheilukaupoista kun ajattelen että myyjät (usein hyväkuntoisia ja laihoja..) naureskelevat  liikuntasuunnitelmilleni
-         Haluaisin tutustua naapureihini ja asua paikassa jossa oltaisiin monta kertaa viikossa tekemisissä naapureiden kanssa. Olisi kiva jos ystävä vain yhtäkkiä soittaisi ovikelloa ja vierailu toisen luona ei olisi niin muodollista ja vaatisi tarkkaa suunnittelua

Amandan esittämät kysymykset:
  1. Oletko erityisen lahjakas tai taitava jossain asiassa? Olen hyvä ruoanlaittaja ja leipoja, mutta pelkästään harrastuspohjalta eli en osaisi/pystyisi/haluaisi tehdä sitä työkseni. 
  2. Oletko erityisen huono jossain asiassa? Varmasti monessakin! Yksi missä haluaisin olla parempi on musiikki. Haluaisin osata soittaa pianoa ja laulaakin tarpeeksi hyvin että edes perheen kesken kehtaisi musisoida 
  3. Millainen on mielestäsi täydellinen naisvartalo? Voit laittaa kuvankin, jos sellainen netin syövereistä löytyy. Jaa-a. En pidä liian lihaksikkaista, enkä luisevista. Ehkä ihanteellinen on sellainen muodokas (muttei mitkään muoviset jättirinnat), suhteellisen sopusuhtainen kroppa. 
  4.  Jos sinun pitäisi elää viikon ajan miehen ruumiissa, niin mitä kaikkea tekisit? Hmm… Oletetaan että olisin hyväkuntoinen mies, jolloin viettäisin varmaan koko viikon shortseissa rannalla nauttien auringon lämmöstä (ja siitä ettei tarvitse huolehtia karvoista, selluliitista tms.). Ehkä kävisin myös tekniikkakaupoissa ostamassa kaiken mahdollisen tarvitsemani tekniikan ilman että joudun tuntemaan itseni tyhmäksi naiseksi myyjien edessä ja kestämään alentuvia kommentteja
  5.  Miten kuvailisit itseäsi lyhyesti (ulkonäköä ja luonnettasi)? Tasaisen tylsä luonne, joka ei halua astua kenenkään varpaille eikä siksi kerro omia mielipiteitään ääneen. Toisaalta myös luotettava kaveri, joka yrittää ymmärtää ja auttaa
  6.  Miten muut ihmiset (esim. työkaverit tai ystävät) kuvailisivat sinua? Kts. edellinen…
  7.  Oletko yllättynyt itseesi laihdutus/elämänmuutosprojektin myötä? Mikä asia on ollut yllätys? Liian aikaista sanoa. Samanlaista taistelua kuten aina, enkä vielä voi olla erityisen ylpeä, mutten myöskään pettynyt itseeni. Se mistä voin ehkä olla ylpeä, on että (muutamaa jouluherkuttelua lukuunottamatta) en ole syönyt sipsejä pitkään aikaan
  8.  Voisitko osallistua johonkin tosi-tv-ohjelmaan? En
  9.  Oletko enemmän suunnittelija vai spontaani? Ehdottomasti suunnittelija. Niin sanotut spontaanit matkatkin tarkoittavat ainakin muutaman päivän ankaraa suunnittelua
  10.  Luetko jotain blogia, jonka kirjoittajaa ihailet? Jos, niin mistä syystä? Vaikea sanoa. Jokaisessa blogissa on upeita onnistumisia ja rehellisiä tunnustuksia epäonnistumisista. Jokaisessa on jotain ihailtavaa, mutta ehkä tällä hetkellä ihailen heitä, jotka laihduttavat ja jakavat matkansa avoimesti tosi elämän ystäviensä kanssa
  11.  Onko sinulla omituisia tapoja? Tunnusta! Tiskaan aina ennen kuin alan laittamaan ruokaa. Tiskialtaani on siis aina täynnä, koska ruoanlaiton jälkeen jätän tiskit likoon odottamaan seuraavaa kokkailuhetkeä

En tiedä onko juuri tämä haaste kiertänyt monessa paikassa, mutta heitän sen muutamalle. Seuraavaksi haaste menee siis Minkkikselle ja Gwenndelille.

Kysyn siis:
  1. Seisot kaupan karkkihyllyn edessä. Mitä ajattelet?
  2. Mitä tv-ohjelmaa et voi sietää?
  3. Oletko koskaan ostanut jotain ostos-tv:stä?
  4. Olitko lapsena ylipainoinen?
  5. Mikä oli viimeisin laihdutusta tai painonhallintaa koskeva oivallus?
  6. Mikä oli edellinen tekosyy jättää jotain terveellistä tekemättä/ tehdä jotain epäterveellistä?
  7. Mikä on oudoin laihdutuskeino tai väite jonka olet kuullut?
  8. Mikä on lannistavin kommentti, jonka olet kuullut liittyen painoosi/ulkonäköön?
  9. Jos saisit yhtäkkiä unelmiesi kropan, mitä tekisit?
  10. Mitä sellaista olet tänä vuonna tehnyt, josta et ole kovin ylpeä?
  11. Minkä uuden taidon haluaisit oppia?

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Aterioita

Ajattelinpa tehdä ensimmäisen kuvapäivityksen omista aterioistani. Noudatan edelleen pääasiassa Superdieetin ohjeita, mutta kuten kuvista näkyy, sovellan edelleen itsepäisesti (käytän päivän öljyt paistamiseen, mukana vähän juustoa jne.). Kuvista puuttuu noin litra vettä, jonka päivän aikana join. Useammman litran juominen aiheuttaa niin paljon vessareissuja, että normaali elämä alkaa kärsiä. Jos ei voi illalla lähteä edes tunnin lenkille ilman vessataukoja, niin jossain on vikaa! Siispä juon vain sen määrän mikä mun kropalle tuntuu sopivan.

Aamupalaksi kaurapuuroa ja itse tehtyä mustikkakeittoa

Lounaaksi jauheliha-tomaattitäytteinen paprika (päällä juustoa), raejuustoa, 
lohkoperunoita ja kurkkua
  
Välipalaksi ja iltapalaksi rahka-mansikka-appelsiinimehu pirtelö
  
Päivälliseksi wokkikasviksia, broileria ja maitoa

Ensimmäistä kertaa kuvasin koko päivän ruoat. On kiva nähdä koko päivän ruoat kuvissa. Tulee hyvä fiilis kun huomaa että päivä on mennyt ruokien suhteen hyvin! Kuvia katsomalla ei välttämättä edes arvaa että olisin jollain erityisellä dieetillä, vaan ne voisivat kuulua ihan normaaliin terveelliseen ruokavalioon (mikä mulle onkin erittäin tärkeää sillä haluan jatkaa tällä ruokavaliolla kauemmin kuin ne dieetin kuusi viikkoa).
Entiseen menoon verrattuna erilaista on mm. kasvisten suuri määrä, lihamäärän pienuus ja rasvaisten kermojen, juustojen ja kastikkeiden puute. Jos olisin viime kesällä tehnyt samanlaisen kuvakollaasin päivän ruoista, niin ruokamäärä olisi varmaan ollut paljon isompi ja "pieniä" välipaloja vähän joka välissä.
Mulle tuntuu sopivan tämä viisiateriaa päivässä -rytmi. Ei pääse nälkä kasvamaan liian isoksi, jaksaa tasaisesti koko päivän eikä ole vielä ainakaan tullut herkkuhimoja!

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kärsivällisyyttä


Superdieetin foorumissa ihmiset päivittelevät jo muutaman päivän jälkeen että paino on pudonnot/ ei ole pudonnut X määrän kiloja. Se, että vaa'an lukema on tiistaina erilainen kuin maanantaina ei vielä tarkoita että minkäänlaista pysyvää muutosta olisi tapahtunut. Ihmiskroppa ei ole huipputarkka kone josta kaikki mikä sisään laitetaan tulee joko ulos tai kulututaan tietyllä kellonlyömällä. Kroppa voi reagoida vaikka minkälaisiin ympäristön muutoksiin ja varastoida nestettä tai tehdä tuhat muuta erilaista painoon vaikuttavaa muutosta. Niiden jotka haluavat välttämättä punnita itsensä joka päivä olisi parasta tehdä taulukko ja kehua muutoksillaan vasta sitten kun käyrän suunta on pysyvästi alaspäin. Kilo tai kaksi ei merkitse mitään, ainakaan suuremmissa bmi-luokissa. Niillä retostelu luo vain paineita muille.
Tuntuu että ainoa menestyksen merkki on pudotettujen kilojen määrä. Mitä enemmän on kadottanut sitä parempi, vaikka merkitystä on myös sillä kuka ne menetti ja millä tavalla. Tuskin kukaan dieetin suunnittelijoista haluaa tukea epäterveellisiä tai suorastaan typeriä painonpudotustapoja/-tahtia. Hurjan painonpudotuksen tapaiset muutokset ovat suorastaan mahdottomia ja sellaisiin lukemiin pyrkiminen ihan toivotonta. Siinä asettaa itselleen päämäärän johon ei voi koskaan yltää. Ehkä jotkut saavat yli kymmenen kiloa pudotettua mutta se vaatii jo ahkeraa treenausta ja matalia kalorilukemia (ja silti tuskin kaikki oli rasvaa).

Jotkut ovat kärsineet päänsäryistä ynnä muista kivuista ja jotkut taas tuntevat olonsa uskomattoman energiseksi. Itse en tunne olossani mitään merkittävää eroa. En ole noudattanut ruokavaliota pilkulleen joten syön hiilareita enemmän kuin muut. Olen syönyt marjojen lisäksi hedelmiä, koska marjat loppuvat pakkasesta kesken jos joka päivä syön parisataa grammaa marjoja. Ero joulunaikaiseen ruokavaliooni on tietysti valtava, mutta silti kroppani ei ole suuremmin ilmoittanut olevansa dietin puolesta tai vastaan (mitä nyt kapinoinut jatkuvaa vedenjuontia vastaan).



Patience is not the ability to wait, but the ability to keep a good attitude while waiting.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Rahkaan totuttelua

Tilannepäivitystä..
Superdieetti sujuu siis yllättävän hyvin. Treenailut ovat vielä harjoittelu vaiheessa, sillä sohvaperunasta on vaikea päästä ihan tuolle tasolle mitä treenarit odottavat edes meiltä huonokuntoisilta. Ensimmäinen kotitreeni piti jättää kahteen kierrokseen, kun ei vaan jaksanut ja aloin pelkäämään etten seuraavana päivänä liiku mihinkään. Lihakset eivät kuitenkaan kipeytyneet niin paljon kuin pelkäsin, joten seuraavilla kerroilla uskaltaa piiskata itseään hiukan pidemmälle.

Ruokavalio on ollut kanssa ihan siedettävä. Tuntuu että ramppaan koko ajan kaupassa kasviksia ja rahkaa hakemassa, mutta muuten ruokavalion kanssa eläminen on ollut ihan helppoa. Rahaa on kyllä tuntunut menevän, mutta en tiedä tasoittuuko se sitten kun kaapissa on ne perusjutut eikä jokaista asiaa tarvi hakea kaupasta.Toivottavasti en kyllästy tähän ruokavalioon heti kun uutuudeenviehätys loppuu, sillä mun "normaalin" ruokavalion pilarit eli perunat ja leipä on laskettu minimiin. Niistä luopuminen tai ainakin määrän radikaali vähentäminen tulee jossain vaiheessa ottamaan koville... On vaikea koostaa miellyttäviä aterioita kun tuntuu että jotain tärkeää puuttuu lautaselta (kasa pastaa tai perunaa sekä kermaiset kastikkeet). Ruokaa on kuitenkin riittävästi ja suhteellisen monipuolisesti joten ajatus jonkin puuttumisesta on pelkästään korvien välissä.

Parasta ruokavaliossa on ollut se että nälkä ei ole vaivannut! Ruokaa on siis lupa syödä ihan kiitettävä määrä, ja päivän kalorit on jaettu sen verran tasaisesti koko päivälle että ohjetta noudattaen ei joudu mihinkään aikaan kärvistelemään kurnivan vatsalaukun kanssa. Tarkan dieetin hyvä puoli on se että tietää tarkasti mitä syö seuraavaksi eikä joudu houkutusten valtaan jääkaapin edessä.
Kasviksia ruokavaliossa on noin puoli kiloa päivässä ja siihen vielä marjat ja hedelmät lisäksi, niin kyllä luulisi mahan kiittävän! Kasvisten kanssa tuskaillessa huomaa kuitenkin miten vähän niitä olen viime aikoina syönyt. Itsensä huijaaminen on niin helppoa... Syönhän minä enemmän vihanneksia ja hedelmiä kuin television amerikkalaiset/brittiläiset pikaruoka-addiktit, muttei se tarkoita että olisin syönyt niitä tarpeeksi.

Rahkaan totuttelu vie varmaankin jonkin aikaa ja toivottavasti heti tottumisen jälkeen ei tule kyllästyminen vastaan.. :) Rahka ilman kermaa ja sokeria on niin hapanta ja kamalaa että mun on pakko käyttää makeutusainetta saadakseni sen alas. Jos laittaa tarpeeksi marjoja ja vähän banaania ja vetää sen blenderillä pirtelöksi niin on se ihan siedettävää. Tällaisilla pirtelöillä pitää sitten täyttää päivänsä! Onneksi on kuitenkin edes jotain makeaa, etteivät makeanhimot pääse yllättämään.
Kaipa se on uutuudenviehätystä, mutta mitään ruokahimoja ei ole ollut vaan ainakin nämä ekat päivät olen suunnitellut ihan innoissani tulevia aterioita ja unohtanut ajatella muita ruokia.


Ajatuksia herättävä dokumentti

Eilen tuli mielenkiintoinen dokumentti aiheenaan ylipaino, painon pudotus ja painonhallinta. Erittäin mielenkiintoinen, joten suosittelen vilkaisemaan!
Ylipainoinen USA

Herätti tosiaan ajatuksia ja laittoi taas miettimään omaa tilannetta.Dokumentissa esitettiin muutamia yllättäviä faktoja. Mulle suurena yllätyksenä tuli se, että kaksi suurinpiirtein samankokoista ihmistä joutuvat syömään eri määriä pitääkseen painon samana, jos toinen on ollut aina sen painoinen ja toinen laihduttanut esim. 20 kiloa. Se joka on ollut joskus ylipainoinen saa syödä noin 20 % vähemmän pitääkseen painon samana kuin se joka on aina ollut samanpainoinen!
Toisin sanoen en voi laihdutettuani syödä edes sellaisia määriä joita samankokoiset kaverini syövät. Tuntuu uskomattoman epäreilulta...

Toinen juttu mikä jäi mieleen oli että seurantatutkimuksessa, jossa selvitettiin painonsa pudottaneiden painonhallintakeinoja, selvisi että lähes kaikki joutuivat olemaan koko ajan hyvin tarkkoja syömiensä määrien kanssa. Suuri osa niistä painoaan pudottaneista teki työtä koko ajan pitääkseen painonsa samana ja yllättävän suuri määrä laski kaikkien ruokiensa kalorit! Eli sellainen rento ruokasuhde, jossa syömisiään ei tarvi suuremmin miettiä, on aika toivoton tavoite laihduttajalle. Tietysti tarvitaan tervettä ja järkevää suhtautumista syömiseen että pysyy terveenä ja normaalipainossa, mutta siihen ei voi luottaa että paino pysyy poissa jos ei kiinnitä syömisiinsä huomiota. Jos siis saa painoaan pudotettua, niin samalla pitää tottua ajatukseen että koko loppuelämän joutuu tarkkailemaan syömisiään. Niin masentava ajatus, että joutuu "kärsimään" lopun elämänsä, eikä ylipainon vaikutus lopu heti siihen hetkeen kun siitä on päästy eroon.
Ainoa ratkaisu ylipainoon on koko lopun elämän mittainen muutos. Loppuelämän kestävään ruoan tarkkailuun pitää kai suhtautua samoin kuin vakavan sairauden lääkitykseen; jos haluaa elää normaalia elämää (=normaalipainossa) joutuu tekemään sen eteen päivittäin työtä. Koko lopun elämänsä.

Liikunta on selvästi paras painonhallintakeino. Sitä dokumentissakin korostettiin. Pelkällä liikunnalla on vaikea pudottaa kiloja mutta liikunta auttaa pitämään kilot kurissa puhumattakaan niistä useista liikunnan hyvistä puolista. Tästä aloin taas miettimään omaa liikkumistani. Teen mielelläni lenkkejä, mutta ne ovat yleensä hyvin rentoja eikä hiki pääse valumaan. Terveyden kannalta pitäisi siis saada sykettä säännöllisesti nousemaan. Myönnän että suhtaudun liikuntaan yleensä laihdutus-projektin osana, joka kestää sen laihdutuksen ajan ja on vain yksi tapa tehostaa laihtumista. Sen sijaan pitäisi löytää sellainen harrastus jota tekisin mieluusti, ja josta nauttisin todella enkä suhtautuisi siihen vain pakkopullana. Sellainen harrastus kestäisi luultavammin mukana kesät ja talvet eikä loppuisi heti liikuntainnostuksen ja laihdutuksen loputtua.

Olen aina ollut "elämänmuutoksen" kannalla, mutta eipä sitä ole oikeasti tullut ajateltua miten suuri muutos on oikeasti tehtävä ja miten sen on oikeasti kestettävä koko lopun elämän!
Olen ajatellut (kuten varmaan monet muutkin laihduttajat..) että sitten muutaman kilon laihempana painonhallinta ja herkuista kieltäytyminen on jotenkin helpompaa. Ehkä se kokemuksen myötä tuleekin olemaan hieman helpompaa, kun laihempana elämässä on ehkä monia ruoan tuomaa tyydytystä korvaavia asioita, mutta ei se sitä tarkoita, että ruokaa voisi vetää nassuun ilman huolta huomisesta.

Monet dokkarissa esille tulleista asioista tiesin aiemminkin, mutta nyt jäin niitä miettimään hiukan syvemmin. 
Esimerkiksi elämänmuutos on mulle ollut jotain sellaista eroa entiseen mässäilyyn, jokin vaihe entisen läski ja tulevan laihan minän välillä. Helppoahan sitä on sanoa että "ei enää sipsejä minulle" kun oikeasti tarkoittaa että sitten kun olen taas muutaman kilon pudottanut niin voinahan sitten ottaa muutaman juhlissa ja ostaa vähän leffailtaa varten. Tuntuu että tässähän pitää alkaa tehdä surutyötä joidenkin ruokien takia! Jos oikeasti haluaa muuttua ja pysyä sellaisena niin jostakin on luovuttava. Mieluummin siis sipseistä kuin omasta terveydestä.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Käännös vasempaan päin!

Edellistä päivitystä kirjoittaessani mietiskelin tätä totaalista motivaation puutetta ja mietin että miten saan kasattua itseni.. No lueskelin sitten toisten blogeja ja vastaan tuli Fitfarmin superdieetti. Asia johti toiseen ja nyt olen sitten superdieetillä!

Tällainen tiukka dieetti ei tietysti liity mitenkään maltilliseen elämänmuutokseen, jonka kannalla olen aiemmin ollut (ja olen periaatteessa edelleen). Rajoittava ruokavalio ei ole loppuelämän ratkaisu, mutta dieetti koostuu kuitenkin monista hyvistä asioista kuten marjoista, kasviksista ja vähärasvaisista maitotuotteista. Niiden kanssa voin hyvin muutaman viikon elää. Pääsyy siihen miksi liityin diettiin oli siis se, että itseltäni puuttuu motivaatio ja on niin paljon helpompaa, kun joku toinen kantaa vastuun ruokavalion ja treenien suunnittelusta ja itse tarvitsee vain noudattaa valmiita suunnitelmia. Kuusi viikkoa on kuitenkin sen verran lyhyt aika että luulisi tällaisen laiskottelijankin selviävän siitä kunnialla.

Desperate times call for desperate measures... :)

Nytpä siis katsotaan miten flikan käy kun edessä on kuusi viikkoa tiukkaa dieettiä. ;) Heti ensimmäisessä ohjeessa painotettiin sitä, että ohjeiden itsenäinen soveltaminen ei johda mihinkään hyvään. Tästä huolimatta aloitin dietin sillä, että katsoin ruokaohjeita ja suunnittelin omat ohjeeni. Muokkasin ohjeita siihen suuntaan, minkä itse koen järkevämmäksi pitäen kuitenkin kalori ja proteiini määrät mahdollisimman samoissa kuin ohjeissa. Vaikempia kohtia ovat proteiinin suuret määrät ja suositellut "lisäaine tankkaukset". Ohjeiden mukaan minun tulisi syödä päivässä noin 750 grammaa rahkaa, raejuustoa tai munanvalkuaisia. En suostu heittämään puolta kananmunista pois, joten valkuaiset eivät kuulu ruokavaliooni enkä suuresti välitä raejuustosta, joten en pysty syömään sitä puolta kiloa päivässä. Niinpä pitäisi syödä rahkaa ihan hullut määrät... Suostun siihen puoleen kiloon päivässä, mutta siihen saa jäädä. Sekin maksaa (laktoosittomana) sen verran että lompakko valittaa. En myöskään aio ostaa minkäänlaisia proteiinijauheita, patukoita tms. En tähtää mihinkään fitness-kisoihin joten en koe niitä tarpeellisiksi vaan hankin tarvitsemani ravinnon oikeasta ruoasta.

Muita sovelluksiani on vihreitä kasviksia -säännös eli kaikenväriset paprikat, porkkana, tomaatit ja herneet kuuluvat ruokavaliooni ainakin tällä hetkellä. Katsotaan sitten innostunko rajoittamaan niitäkin dieetin edetessä (mille ei ole kuitenkaan mitään järkevää syytä).



maanantai 7. tammikuuta 2013

Tammikuun tuskailut



Taas yksi vuosi takana ja edessä uusi vuosi. Lupauksia en tehnyt, koska en niitä ole koskaan aiemminkaan pystynyt pitämään.
Laihdutus motivaatio on nollissa… Ruoka on vaan niin hyvää! Joululoma alkoi ihan järkevästi ja vaikka herkuttelin, niin mitään suuria ylilyöntejä ei tapahtunut. Kunnes tulivat välipäivät ja istuskelin pääasiassa yksin kotona herkkujen ympäröimänä. Eipä siis mikään ihme että suklaarasiat katosivat ja telkka kiehtoi enemmän kuin ulkoilu. Luisuin siis vanhoihin pahoihin tapoihini ja mässäilin joka päivä jollain leivonnaisilla tai karkeilla. Tiedän että nyt pitäisi palata arkeen ja jättää herkut ostamatta, mutta se on vaan niin vaikeaa! Mieli on jotenkin matalalla ja on vaikea löytää minkäänlaista laihdutusinspiraatiota.

Syksyllä ajattelin että vuoden vaihteessa lähden sitten johonkin jumppaan kun olen eka syksyn kohottanut kuntoa (niinpä niin..). Nyt olisi siis aika siirtyä suunnitelmista tekoihin. Valitsin jo ryhmän johon voisin liittyä, mutta nyt jännittää! En tunne sieltä ketään, en tunne ohjaajaa tai tiedä millaisia tunneista tulee jne. Pelkään etten pysykään mukana menossa kun toiset ovat kuitenkin  alipainoisia himoliikkujia, jotka naureskelevat selkäni takana läskeilleni… Tuollaista ei ole onneksi mulle koskaan sattunut, mutta silti en voi olla ajattelematta sitä. En ole ollut ryhmäliikunnassa vuosikausiin ja tiedän että se olisi paras keino saada luihin liikettä. Olisipa vaan ystävä, joka lähtisi mukaan ja tsemppaisi alun vaikeuksien yli…

Tässä lähiaikoina pitäisi mennä myös verikokeisiin ja se on yksi hyvä syy syödä hiukan järkevämmin. Pelottaa miten huonot rasva-arvot ynnä muut mulla varmasti on. Ja mitä seurauksia niistä tulee.. Toisaalta olisi mielenkiintoista mennä mittauttamaan kaikki arvonsa ja sitten kokeilla muutaman kuukauden parempien elintapojen jälkeen että miten suuri vaikutus elintavoilla oikeasti on omiin arvoihin. Taidan kuitenkin yrittää hiukan huijata eli syödä reilun viikon ajan mahdollisimman hyvin ja vasta sitten mennä mittauksiin. En tiedä onko niin lyhyellä ”huijauksella” mitään merkitystä, mutta oma tilanne hävettää sen verran että jotain tarvii kokeilla. Syksyllä keräsin rohkeuteni ja menin kysymään hoitajalta, että voisikohan mun verensokeri arvoja mitata, koska mulla on sukurasitteita ja haluaisin oman mielenrauhani vuoksi varmistaa että onhan arvot kunnossa. Tämä hoitaja oli kuitenkin sitä mieltä, että koska mulla ei ole mitään erityisiä oireita, niin ei tarvi. Jälkikäteen mietiskelin että olipa erikoinen vastaus sillä eikö olisi parempi tarkastaa ne arvot kun kysyjä on ylipainoinen, jonka suvussa on diabetesta..?

Mulla olisi siis useita hyviä syitä ottaa itseäni niskasta kiinni, mutta apatia valtaa mielen ja roskaruoka vetää puoleensa. Teen taas suuria suunnitelmia koneen ääressä, mutta illalla sohvalla löhötessäni kaikki suunnitelmat katoavat ja mielessä pyörii vain ruoka. Tunnen olevani todellinen laihduttaja-klisee joka popsii itsensä ähkyksi täyttääkseen tyhjyyttä ja haaveilee paremmista ajoista, muttei saa tehtyä mitään oikeasti saavuttaakseen haaveitaan ja muuttuakseen...
Tarvitsisin ystävän tai kohtalotoverin jonka kanssa näitä asioita voisi märehtiä. Ikävä kyllä ystävissäni ei ole ketään joka olisi samanlaisen urakan edessä, joten ei ole ketään jolle purkaa sydäntä näistä ylipainoon liittyvistä asioista. Voi että kun tulisi lottomiljoona niin voisi palkata personal trainereita, terapeuttejea ynnä muita ammattilaisia potkimaan persuksille, joten sitä odotellessa...