keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Minkä taakseen jättää...

 Tällä hetkellä laihdutus on elämässäni taka-alalla, kuten viimeisistä päivityksistäkin on voinut päätellä. Laihdutus, paino tai mikään elämänmuutos ei vaan ole jaksanut yhtään kiinnostaa. Yritän pitää herkut järkevissä rajoissa, mutta muuten ruokavalio on mitä on. Stressi on tainnut vaikuttaa tähän henkiseen jumitukseen, enkä ole sen ansiosta edes laihtunut (yleensä ainoa stressin hyvä puoli).
Kilot ovat tällä hetkellä yksi elämässäni pielessä oleva asia muiden ohella, ja juuri nyt olen keskittynyt niihin muihin asioihin. Yritän huolehtia siitä, etten liho, vaan pysyttelen samoissa turvallisissa lukemissa. Edessä on kuitenkin joskus laihdutus, joten on ihan hyvä, ettei urakka enää tästä ainakaan kasva. (Epäreilua, että jotkut ihmiset pysyvät normaalissa painolukemissa ilman yritystä ja mä pysyn "luontaisesti" täällä kolminumeroisissa luvuissa!!) Monet viime vuodet olen pysynyt aika lailla samoissa lukemissa, joten onneksi en tiedostamattani ainakaan lisää ruokamääriä. Pitäis vaan opetella pienentämään niitä. Mutta se on siis tulevaisuuden haaste.

Niinpä tiedoksi kaikille kannustusta, myönteisiä päivityksi ja kadonneiden kilojen hehkutusta etsiville, tästä blogista niitä ei juuri nyt, eikä luultavasti tulevina viikkoinakaan, tule löytymään.
Palaan laihdutukseen täysillä taas kun se kärpänen puree ja sillä välin murehdin ja märehdin kaikkea maan ja taivaan välillä. :)

Asiasta kukkaruukkuun, vappu lähestyy... Uhkaavasti...
Tänä vuonna haluaisin tehdä jotain kivaa! Mitä tehdä kun rahaa ei ole ihan kauheasti (hyvään ehdotukseen voi vähän tuhlata, mutta viikon palkkaa en voi ulkomaan matkaan käyttää..) ja monet kaverit viettävät hyvin kosteaa vappua, johon minä en halua osallistua. Hyviä ehdotuksia otetaan siis vastaan! :)

1 kommentti:

  1. Sinulle olisi haaste: http://ahmaatikko.blogspot.fi/2013/04/haaste.html

    VastaaPoista