Viikonloppuuuu!!!
Olen ihan viikonloppu fiiliksissä vaikka se ei mulle nykyisin mitään erityistä merkitsekään. Ei ole ihmisiä joita nähdä tai paikkoja minne mennä, mutta ehkä se on osa viikonlopun viehätystä, että saa löhötä kotona. Lapsena viikonlopulla oli jonkinlainen maaginen merkitys kun ei tarvinnut mennä kouluun, sai karkkia ja sai touhuta äidin kanssa kotona. Nykyisin lomat eivät aina osu viikonloppuun, joten viikonlopun merkitys on haalistunut. Kun ei myöskään ole tiedossa erityistä tekemistä, viikonloppu tuntuu joskus turhankin pitkältä. Tänään kuuntelin taas kateellisena toisten viikonloppusuunnitelmia, sillä tiesin että itselläni on edessä noin 60 tuntia kotona möllöttämistä. En tiedä pitäisikö nauttia tauosta hektisestä työelämästä vai surkutella oman sosiaalisen elämän tyhjyyttä.
Tämmöisinä viikonloppuina olis kiva jos olisi joku jolle soittaa että "lähdetäänkö" ja toinen vastais että "mennään!". Kavereilla on kuitenkin omat menonsa ja jos haluan tehdä jotain niin suunnitelmat pitää tehdä monta päivää, jopa viikkoja etukäteen. Lenkkiseurakin pitää nykyisin "varata" päiviä etukäteen... Monesti tuntuu, että olen niin alhaalla kavereiden tärkeysjärjestyksessä, että mun katoaminen heidän elämästään ei merkitsisi heille oikeastaan mitään. On vaikeaa tietää mitä tehdä, kun haluaisin pitää ystävyyssuhdetta yllä, mutta kaikki yhteydenotot ovat mun vastuulla. Jos mä en soita niin ei mullekaan tunnu moni soittavan... Jo vuosia olen miettinyt että mitä mun kannattaa tehdä, kun en missään nimessä halua olla vaivaksi tai tuppautua seuraan, mutta jos mä en päättäväisesti pitäis yhteyttä, niin saisin olla lähes yksin.
Mutta vielä viikonlopusta... Kaipaan sellaista ex temporee meininkiä, että voisin tehdä kaverin kanssa juuri sitä mitä minun tekisi mieli, juuri silloin kuin se pälkähtää päähän. Mä olen sosiaalisissa tilanteissa arka pitämään puoliani. Jos mä todella kovasti haluaisin lähteä jonnekin, mutta toinen sanoo ettei häntä oikein huvita, niin arvaat kai mitä tehdään.. Olis kiva löytää samanmielinen ihminen, jonka kanssa voitais toteuttaa hulluja suunnitelmia. On mulla ollut sellaisia kavereita, joilla hulluja ajatuksia on ollut ihan tarpeeksi, mutta kun ne suunnitelmat ovat aina alkaneet sillä että "ensin otetaan muutama siideri"... Miksei suomalaiset osaa pitää hauskaa ilman viinaa? Miksi aina pitää saada kunnon humina päähän ennen kuin osaa rentoutua ja nähdä hauskaa yksinkertaisissa asioissa? Peli-iltaa ehdottaessasi sua katsotaan kuin hullua, tylsää vanhapiikaa, koska onhan niin paljon hauskempaa tyhjentää paikallisen lähikaupan oluthylly, nauraa kännissä kavereiden örvellykselle ja herätä oman oksennuksensa vieressä. Ja viikon päästä uudestaan.
Mun kanta alkoholiin on siis aika selvä. :) Mua huolestuttaa ja turhauttaa se, kuinka niin monet ihmiset eivät osaa viettää yhdessä hauskaa ilman viinaa. Mutta, saarna sikseen ja eteenpäin.
Mun musiikkimaku on laaja ja tällä hetkellä on menossa josh groban -vaihe. Suosittelen että laitat nupit kaakkoon ja kuvittelet kuinka mies laulaa suuressa konserttisalissa vain ja ainoastaan sinulle. :)
Vahingossa eksyin sun sivulle ekaa kertaa ja jäin lukemaan uudelleen ja uudelleen tätä tekstiä. Se on ihan kuin omasta näppiksestä lähtöisin. Niin surullisen tuttua. Ei se paljon lohduta, että joku toinen on samassa tilanteessa, mutta silti haluan sanoa ettet ole ainoa joka elää noita tunteita! Täällä vietetään myös pitkästä aikaa vapaata vkl:a yksin kotona, vaikka mieli tekisi tehdä kaikkea muuta. Mutta yksin ei viitsi lähteä leffaan / syömään / lenkille yms. Tai no lenkille mä nyt menen yksin joka tapauksessa :) Mä tein niin radikaalisti, etten enää soita ja pyytele kavereita seuraksi. En halua sellaisia kamuja, joille en ole minkään arvoinen ja yhteydenpito on mun vastuulla. En jaksanut enää niitä pettymyksen tunteita, joita heidän kauttaan koin.
VastaaPoistaMutta hei, kovasti tsemppiä sinne! Kyllä se aurinko vielä paistaa, ihan varmasti :)
Tää on aina sellainen mixed feelings -tilanne, kun löytää toisia samanmielisiä. Ei sitä kellekään toivoisi, mutta on silti kiva löytää tukea toisista, jotka ovat saman kokeneet.
VastaaPoistaToivottavasti sunkin viikonloppu oli ihan mukava ja sait rentoutua! Mun viikonloppu meni yllättävän nopeasti, ja vaikka olin luullut että nautin hiljaisuudesta, niin vajaan vuorokauden jälkeen olin jo ihan täpinöissäni ja kaipasin kontaktia toisiin ihmisiin ihan hillittömästi. Ikävä kyllä siinä vaiheessa melkein kaikki tutut oli soiteltu läpi, enkä kehdannut uudestaan heille soittaa. Puhelut eivät muutenkaan ole mun mieleen, enkä osaa niistä nauttia. Puhelimessa tuntuu koko ajan, että on kiire, puhelinlasku kasvaa, akku menee jne. Kaukaisempien kavereiden kanssa se puhelu menee aina samaa rataa eli "mitä sulle kuuluu?" "No hyvää, mitäs sulle" ja sitten jutellaan kaikesta pinnallisesta ja kerrataan tapahtumia. Ei se ole samanlaista kuin arkijutustelu, jossa voi rennosti jutella ihan mistä tahansa enemmän tai vähemmän syvällisestä asiasta. Eikä niille kaukaisemmille kavereille tosiaan halua alkaa avautumaan omista ongelmista.
Mutta kuitenkin, viikonloppu meni ohi ja nyt on toinen jo lähestymässä. Olispa joitain suunnitelmia, mutta ei. Pitää kai lotota, niin voi ainakin haaveilla mitä kaikkea hienoa sitten tekee, kun se lottomiljoona osuu kohdalle ;)
Minulla oli silloin nuorena sama juttu, etten tajunnut miksi aina piti mennä johonkin baariin tai olla ihan hirveässä kännissä. No, join melkoisesti itsekin, mutta oikeasti olisin halunnut juuri jotain leffailtoja tai peli-iltoja, mutta niitä ei halunnut kukaan muu. Tunsin itseni lapselliseksi ja tylsäksi, kun minä olisin halunnut. Meidän suvussa peli-illat tosin oli tavallisia ja minusta ne oli niin kivoja.
VastaaPoistaJos jään nykyään viikonlopuksi asunnolleni, niin tuntuu, että tulen ihan oikeasti hulluksi, kun ei ole minkäänlaisia sosiaalisia kontakteja. Menen sitten kotiin, kun siellä on edes vanhempani ja heidän ystäviään.