perjantai 21. kesäkuuta 2013

Juhannusahdistusta



Juhannus. Itsesäälissä vellomista kuten niin monena aiempanakin vuonna. Koko päivä meni television ääressä löhötessä kunnes yllättäen kasasin itseni ja lähdin katsomaan kokkoa. Valitsin nätit vaatteet, kampasin hiukset, pesin hampaat ja valitsin jalkaan naisellisimmat omistamani ballerinat ja pakkasin omaisuuteni käsilaukkuun. Hyvällä tuulella lähdin autolla ajelemaan lähemmäs kokkoa ja ihailin upeaa maisemaa ja kaunista auringonpaistetta. Olin luullut olevani ovela ja tietäväni paikan johon saisin auton parkkeerattua, mutta huomasin että kadunvarretkin ovat täynnä. Siksi kai ajoin ensimmäisen kerran ohi. Joka puolella näin kaveriporukoita, perheitä ja pariskuntia suuntaamassa kokkoa kohti tai istuskelemassa tyytyväisinä terasseilla tai kaupungin penkeillä. Siksi kai ajoin toisen kerran ohi. Kolmatta kertaa en enää halunnut ajaa, sillä olin kadottanut kaiken päättäväisyyteni ja hyvän mielen. Mitä minä siellä tekisin yksin seisoskelemassa ihmisjoukossa? Teeskentelisin epätoivoisesti odottavani tai etsiväni ystäviäni ja yrittäisin samalla ihailla kokkoa? Ei… En pystynyt. On niin helppoa oman asunnon yksityisyydessä kerätä päättäväisyyttä ja olla tyytyväinen oman peilin kuvaan, mutta kun astuu todellisuuteen, se iskee julmasti ilmat pihalle.

Laittaudun harvoin, koska ei ole tilaisuuksia mitä varten voisin niin tehdä. Olisi niin kiva laittaa itseään hiukan nätimmäksi ja ehkä joku kerta saada edes yksi kohteliaisuus. Mutta ei… Nytkin kaikki meni hukkaan. Kaikki se vaiva vain puolen tunnin ajelun takia. Miten turhaa.

Töissä kyselivät suunnitelmiani ja käyttivät aina muotoa ”te”. ”Mitäs teette illalla?” Mitäs siihen vastaat? Että eipä ole mitään suunnitelmia kun olen ihan yksin. Menen kotiin ja syön jääkaapin tyhjäksi, katson pari tuntia telkkaa, vellon itsesäälissä ja ehkä itken itseni uneen. Hmm… Kuulostaapa hyvältä. Sen sijaan runoilin kaikenlaista ympäripyöreää erilaisista tapahtumista. Nyt pitää sitten harjoitella tarina ja pysyä siinä. Miten kivaa oli, miten hieno kokko oli, miten paljon oli ihmisiä jne. Voi että kun voisi olla edes hitunen totta siinäkin tarinassa.

Nyt istun tyhjässä kerrostalossa ja kuuntelen etäistä meteliä kaupungilta. Siinä meni taas yksi juhannus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti