Juhannus. Itsesäälissä vellomista kuten niin monena
aiempanakin vuonna. Koko päivä meni television ääressä löhötessä kunnes yllättäen
kasasin itseni ja lähdin katsomaan kokkoa. Valitsin nätit vaatteet, kampasin
hiukset, pesin hampaat ja valitsin jalkaan naisellisimmat omistamani ballerinat
ja pakkasin omaisuuteni käsilaukkuun. Hyvällä tuulella lähdin autolla ajelemaan
lähemmäs kokkoa ja ihailin upeaa maisemaa ja kaunista auringonpaistetta. Olin
luullut olevani ovela ja tietäväni paikan johon saisin auton parkkeerattua,
mutta huomasin että kadunvarretkin ovat täynnä. Siksi kai ajoin ensimmäisen
kerran ohi. Joka puolella näin kaveriporukoita, perheitä ja pariskuntia
suuntaamassa kokkoa kohti tai istuskelemassa tyytyväisinä terasseilla tai
kaupungin penkeillä. Siksi kai ajoin toisen kerran ohi. Kolmatta kertaa en enää
halunnut ajaa, sillä olin kadottanut kaiken päättäväisyyteni ja hyvän mielen. Mitä
minä siellä tekisin yksin seisoskelemassa ihmisjoukossa? Teeskentelisin
epätoivoisesti odottavani tai etsiväni ystäviäni ja yrittäisin samalla ihailla
kokkoa? Ei… En pystynyt. On niin helppoa oman asunnon yksityisyydessä kerätä
päättäväisyyttä ja olla tyytyväinen oman peilin kuvaan, mutta kun astuu
todellisuuteen, se iskee julmasti ilmat pihalle.
Laittaudun harvoin, koska ei ole tilaisuuksia mitä varten
voisin niin tehdä. Olisi niin kiva laittaa itseään hiukan nätimmäksi ja ehkä
joku kerta saada edes yksi kohteliaisuus. Mutta ei… Nytkin kaikki meni hukkaan.
Kaikki se vaiva vain puolen tunnin ajelun takia. Miten turhaa.
Töissä kyselivät suunnitelmiani ja käyttivät aina muotoa ”te”.
”Mitäs teette illalla?” Mitäs siihen vastaat? Että eipä ole mitään suunnitelmia
kun olen ihan yksin. Menen kotiin ja syön jääkaapin tyhjäksi, katson pari
tuntia telkkaa, vellon itsesäälissä ja ehkä itken itseni uneen. Hmm… Kuulostaapa hyvältä.
Sen sijaan runoilin kaikenlaista ympäripyöreää erilaisista tapahtumista. Nyt
pitää sitten harjoitella tarina ja pysyä siinä. Miten kivaa oli, miten hieno
kokko oli, miten paljon oli ihmisiä jne. Voi että kun voisi olla edes hitunen
totta siinäkin tarinassa.
Nyt istun tyhjässä kerrostalossa ja kuuntelen etäistä
meteliä kaupungilta. Siinä meni taas yksi juhannus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti