Heikosta itsetunnosta

Heikko itsetunto pilaa sosiaalisen elämäni. Siinäpä se tiivistettynä.
Ihmisenä koen olevani suurinpiirtein riittävä, mutta naisena koen olevani täysin surkea. Yritän tsempata itseäni peilin edessä ennen lähtöä ulkomaailmaan, mutta eipä se onnistu. Kadehdin naisia, jotka ovat aina tyylikkään ja siistin näköisiä. En kertakaikkiaan pysty siihen. Jotkut meistä ovat vain täysin kykenemättömiä pitämään siistiä ulkokuorta. Minulle tapahtuu aina jotain kylppärin peilin ja ulkomaailman välillä. Huolella valitut vaatteet eivät sovikaan yhteen kaupan julmien loisteputkien valossa. Vaatteet eivät istukaan, hiukset sojottavat sähköisinä ympäriinsä tai roikkuvat rasvaisina klimppeinä. Naama punoittaa ja kiiltää, tuskan hiki puskee pintaan ja lähin ruoka hyppää vaikka kuinka kaukaa likaamaan vaatteita (enkä tietystikään huomaa sitä ennen kuin kotona..). Joillekin rento-look tuntuu jopa sopivan, mutta sellaiselle jolla on kymmeniä kiloja ylimääräistä (ja aivan väärissä paikoissa..) se ei todellakaan sovi.
Heti kun näen itseni jostain peilinkulmasta, kaikki kovalla työllä hankittu itsevarmuus sulaa pois. Sen takia välttelen peilejä jopa yleisissä vessoissa (mikä tietysti ei ole paras mahdollinen menetelmä kun on tapana sotkea itsensä joka käänteessä).

No, jos siis minulla on jonkin verran edes itsetuntoa jäljellä kohdatessani mielenkiintoisen miehen pystyn korkeintaan luomaan epämääräisiä katseita sinne päin. En kerta kaikkiaan pysty sitä selkeämpään flirttailuun ja jos olen ennen tätä törmännyt saman ikäisiin naisiin (jotka ovat aina itseäni kauniimpia) luikahdan mieluummin pois näkyviltä kuin edes yritän kontaktia. Jotenkin toisten naisten näkeminen saa kaiken itsevarmuuteni katoamaan. Tällä taktiikalla pysyy todennäköisesti yksin vuosikausia. Kun mitään positiivisia kokemuksia ei tule ei myöskään itsetunto parane. Mahtava kierre.
Kun oikein haluan kieriä itsesäälissä mietiskelen sitä peilin ääressä (hämärässä kylpyhuoneessa) niitä vähäisiä kauniita piirteitäni ja suren sitä, miksei kukaan tunnu näkevän niitä. Kaikki se läski, epävarmuus ja arkuus hukuttavat ne vähät hyvät puolet.  Pitäisi olla ulospäinsuuntautunut, iloinen ja rohkea jotta pääsee lähestymään toisia ihmisiä, mutta kun ei ole, jää rannalle itkemään. ...

Kesän läheisyys sai taas tuijottelemaan vatsamakkaroita. Inhottavia, pullottavia pelastusrenkaita. Toivon että voisin muuttaa jonkin verran tapojani kesän tullessa, mutta palaan siihen myöhemmin. Nyt aion tehdä hedelmäsalaattia .. hedelmärahkaa .. okei, kermaista persikkarahkaa, jossa hedelmäpalat etsivät toisiaan.