tiistai 13. syyskuuta 2016

Hairs in the wrong places

Terveyttä on monenlaista. Oikeastaan olen terve, sillä yhtäkään pilleriä en tarvitse selvitäkseni päivästä tai pysyäkseni samassa kunnossa kuin juuri nyt olen. Toisaalta monet kohdat kropastani ovat kaikkea muuta kuin kunnossa. PCO on yksi kroppani kirouksista. Se vaikuttaa elämääni monella eri tavalla, joita en kaikkia viitsi tässä luetella, mutta yksi uusi oire on aiheuttanut harmaita hiuksia. Melkeinpä kirjaimellisesti.. Eli pco:n oireisiin kuuluvat niin sanotusti "hair problems" mutta olin aina ajatellut niitä vain karvaongelmina enkä koskaan ollut edes tajunnut, että edessä olisi myös hiusongelmia... Olen ainakin vuoden hiuksia harjatessani miettinyt kuinka takaraivolla on mielestäni paljon vähemmän hiuksia kuin aiemmin. Olen torjunut tämän kauhean skeanaarion ja vakuutellut itselleni, että hiukset vain rasvoittuvat enemmän ja näyttävät littanoilta. Mutta tänään tuli eteen hetki kun oli pakko myöntää että tässä on nyt jotain enemmän.. Niinpä vietin tuskalliset pari tuntia googletellen asiaa ja pakko se on myöntää. Sen lisäksi, että pco:sta kärsivä nainen joutuu elämään inhottavan "miesmäisen" karvankasvun kanssa, täytyy hänen vielä katsella kun aiemmin niin tuuheista hiuksista tulee ohuet ja lättänät. Päälaki paistaa varmaan muutaman vuoden päästä jos hiustenlähtö jatkuu tällä lailla.

Hiukset ovat naisen kruunu ja varmasti jokaiselle naiselle niiden lähtö on suuri kriisi, mutta itselleni hiukset ovat olleet aina oikeastaan ainoa asia, josta olen ollut ulkonäössäni ylpeä. Ja nyt sekin viedään... Tähän asti olen ajatellut että tämän hurjan karvankasvun sivuoireena saan ainakin nauttia ihanan tuuheista hiuksista. Oi miten väärässä olinkaan... :(
Nyt olisi taas uskaltauduttava lääkärin pakeille, josko tilanteen voisi ainakin pysäyttää, jollei ihan palauttaa entiseen. Kauheaa.. Lääkärissä käynti on minulle jotain hirveää. En tiedä miten pystyn taas selittämään kymmenessä minuutissa kaiken oleellisen terveydestäni ja kestämään kaikki ne pikaiset laihdutusohjeet. Jos lääkäri kehtaa antaa ratkaisuksi pelkästään laihdutuksen, eikä auta mitenkään tämän uuden kriisin kohtaamisessa, alan varmasti itkemään saman tien. Pco on monimutkainen syndrooma, jossa paino on sekä syy että seuraus, ja varmasti painon pudottamisesta on suuri apu, mutta vuosien jälkeen pystyn toteamaan, että se ei todellakaan tapahdu noin vain. Ja en usko laihdutusleikkauksen olevan ratkaisu, vaan tarvitsen henkistä apua ja paljon. Jos ratkaisu olisi niin helppo, että laihduttamalla hiukset kasvaisivat takaisin, laihdutus olisi varmasti helppoa kovan motivaation ansiosta, mutta sellaista ei kukaan takaa. Vaikka kuinka laihtuisin, pco:n oireiden katoaminen on tuurista kiinni ja oikeastaan aika epätodennäköistä. Niinpä en tiedä pystynkö motivoimaan itseäni pysymään kaukana jääkaapista sen hyvin pienen todennäköisyyden vuoksi. Kuinka surullista.

Mutta siis. Viimeinen puoli itsessäni, josta olen osannut nauttia on nyt siis katoamassa. Ja olen vasta tämän ikäinen. Osaan nyt jonkin verran asettua niiden miesten asemaan, jotka huomaavat kaljun paistavan hiusten keskeltä. Miehille se on tietysti kova paikka, mutta yhteiskunta hyväksyy heidät, vaikka jonkin verran vitsailua esiintyykin. Ja miehellä on aina se mahdollisuus eli ottaa partakone esille ja leikata hiukset pois. Naisella ei ole muita keinoja kuin keksiä luovia kampauksia. Tai ostaa peruukki. Tai huivi. Ehkäpä alan suunnitella huivin pitoa. Se olisi ainakin keskustelun avaus. Joskin sellaiseen keskusteluun, jota en ehkä halua käydä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti