Unelmia

Unelmat auttavat selviämään päivästä toiseen. Ne auttavat unohtamaan harmaan arjen ja siirtymään toiseen maailmaan. Tätä harrastan ehkä liikaakin, sillä se estää järkevien päätösten teon todellisessa elämässä.

Suurin haaveeni on punainen tupa ja perunamaa. :) Suunnittelen viikosta toiseen erilaisia taloja, sisustan niitä ja asun kuvitelmissani niissä. Joskus kiertelen katsomassa netin valikoimaa ja haaveilen omasta talosta.
Tiedän, että jos oikeasti haluan toteuttaa unelmani, minun on alettava tekemään jotain sen suhteen. En voi vain luottaa lottovoittoon. Tätä suurta unelmaa täytyisi siis paloitella pienempiin palasiin. Ensimmäinen osa on kai raha. Jos sivuutetaan suunnitelma A eli lottovoitto, on pakko tehdä jotain tylsempää, kuten palkkatöitä tämän haaveen eteen. Pitäisi siis löytää pitkäaikainen, suht hyväpalkkainen työpaikka, jotta pankki antaisi lainaa. En vain tiedä miten osaisin sitoutua niin isoihin, pitkäaikaisiin asioihin kuten taloon, työpaikkaan ja pankkilainaan? Pelottaa jo ajatuskin työpaikasta, jossa täytyisi olla useita vuosia. Ja entäs ajatus työttömyydestä, hometalosta tai velkavankeudesta.

Ja entäs sitten kun olen ostanut sen talon. Kaikki remontointi yms. asiat ovat täysin vieraita. Tekisin niitä mieluusti itse, mutta kuka ne minulle opettaa? Tuskin kirjoista lukemalla oppii tapetoinnit, paneloinnit ynnä muut. Ikävä kyllä niihin tarvitaan miestä (tai miksei naista), mikä tulisi kalliiksi, kun ei kerran ole sellaista omasta takaa. Yksinäinen nainen voisi tietysti luottaa suvun ja ystävien apuun, mutta entäs kun suvun miehet alkavat olla vanhainkoti iässä ja remonttitaitoisia ystäviä (joilla olisi myös haluja auttaa..) on tasan 0.
Takaraivossa jäytää myös pelko, että entä sitten kun olen vuoden verran rempannut, sisustanut ja myllännyt yksin puutarhaa. Loppuuko innostus siihen, kun tajuan että olen edelleen yksin siellä seinien sisällä, vai osaanko olla tyytyväinen siihen mitä minulla on? Entä jos ahdistun kaikesta siitä ja haluan pois, mutta en saakaan taloa myydyksi? Tai entä jos se osoittautuukin homepesäksi, johon uppoavat kaikki rahat eikä siitä sittenkään ole kodiksi?

Toinen salainen haaveeni on olla yrittäjä tai ehkä kotiäiti. Ja miten nämä kaksi suunnitelmaa liittyvät toisiinsa? No, kummatkin edellyttävät totaalista omistautumista yhteen asiaan. Kummallakaan ei ole pomoa, ja menestys on kiinni täysin omasta itsestäni. En haluaisi tehdä työtä, joka on riippuvainen kellonajoista, vaan minulle sopii paremmin projekti työ, jossa työtä tehdään silloin kuin sitä on ja levätään silloin kun työt antaa. Tiedän että on paljon helpompaa ja taloudellisestikin turvallisempaa olla toisen työntekijä kuin yrittäjä, mutta uskon että jos löytäisin alan, jossa menestyisin edes keskinkertaisesti, voisin olla todella onnellinen. Ja entäs kotiäitiys? Siinäkin on kieltämättä huonot tunnit, valtava työmäärä ja erittäin huono eläke, mutta sekin työnkuva tekisi minut luultavasti onnelliseksi (riippuen tietysti perhetilanteesta). Osittain tietysti siksi, että silloin ympärilläni olisi luontaisesti ihmisiä.
Miten näitä haaveita voisin siis saavuttaa? En tiedä. Yrittäjäksi en yksinäni uskalla tällä itseluottamuksella ja kotiäitiys on tällä hetkellä eräästä itsestäänselvästä syystä poissa kuvioista. Yrittäjyyteen tarittaisiin taloudellisia resursseja ja vahvaa luottamusta omiin taitoihin, ja niitä kumpiakaan minulla ei ole, eikä kotiäidinkään paikkoja mollin sivuilla mainosteta. Siihen pestiin tarvittaisiin taitoja ja kaikenlaisia ominaisuuksia, jotka kiinnostaisivat miehiä ja nekin minulta tuntuvat uupuvan.

Niinpä teen päivästä toiseen työt, jotka minulle on annettu ja vietän illat unelmissani seikkaillen ja toivon että jotain jonain päivänä tapahtuu jotain uutta. Toivottavasti jotain positiivista.