Vuodet vierivät ja ihminen oppii ja kehittyy.
Paitsi minä. Vanhoja päivityksiä lueskellessa tulee todella masentunut fiilis sen suhteen, että ongelmat ovat vuodesta toiseen ihan samat eikä näkökulmakaan ole vuosien vieriessä muuttunut.
Onkohan se nyt kolmenkympin kriisi kun tuntuu että elämä valuu sormien välistä hukkaan eikä mitään jää käteen. Viimeisen viidentoista vuoden aikana olen saanut aikaiseksi vain muutaman tutkinnon, liudan lyhytaikaisia työsuhteita ja muutaman etäisen kaverisuhteen. Ei puolisoa, ei parisuhdetta, ei läheisiä ihmissuhteita. Pelkkää häpeää, ahdistusta ja todellisuuden pakoilua.Ugh. Joskus tulee pohdittua sitä mitä aineellista omaisuutta olen saanut elämän aikana kasaan. Vastaus on masentava; en mitään.. Kaikki raha on mennyt elämiseen, sillä kun ei ole vakaata uskoa parempaan huomiseen ei jaksa raataa niska limassa sen eteen. Niinpä kaikki se mitä tulee, myös menee...
Tämä blogi on taas kerran ollut pitkän aikaa sivussa, mutta elämä ei ole muuttunut suurestikaan siinä välissä. On siis helppoa jatkaa juuri siitä mihin edellinen valitusvirsi jäi.
Laihdutusta en ole miettinytkään pitkiin aikoihin, sillä tiedän ettei se onnistu. Olen antanut itselleni luvan herkutella sillä (teko)syyllä, että herkullinen ruoka on aikalailla ainoa asia josta nykyisin saan hyvän olon (sanoisin että tyydytystä, mutta sanalla on vääränlainen kaiku..). Tiedän, tiedän; kuulostaa todella huolestuttavalta sekä fyysisen että päänsisäisen terveyden kannalta, mutta kuopan reunalta on helppoa huutaa ohjeita tänne pohjalle.
Tässä taas elämän aallonpohjat, mutta hyviäkin puolia löytyy ja näistä yritän arjessa kiittää:
- on ollut töitä
- olen nauttinut töistä
- töitä on tiedossa ainakin syksyyn asti
- rahat ovat riittäneet elämiseen juuri sopivasti
- asunto on mukava
- terveys on ollut hyvä, sekä minulla että läheisillä
- aurinko paistaa ja kevät lähestyy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti