Aika kuluu kuin siivillä. Taas kerran minua yli kymmenen vuotta nuoremmat kertovat raskausuutisia ja mietin vain sitä, että tapahtuuko sitä minulle koskaan. Onko minulla enää mitään mahdollisuuksia omaan perheeseen? Saanko ikinä kertoa vanhemmilleni vauvauutisia? En pysty edes läheisimpieni kanssa keskustelemaan tästä suoraan ja avoimesti, koska aihe on aivan liian arka. En ole pystynyt myöntämään vuosien epäonnistumisia täysin edes itselleni, joten en pysty keskustelemaan siitä toistenkaan kanssa.
Näin tässä eräänä yönä unta, että olin taas nuori opiskelija ja päätin yhtäkkiä että nyt aloitan sosiaalisen elämän ja tein sen. Pelkän päätöksen voimalla. Ja sitten heräsin. Kaikki estot ja todelliset elämän realiteetit palasivat takaisin ja tutustuminen toisiin ihmisiin muuttui taas vaikeaksi. Jäin kuitenkin miettimään, että mitä jos joku päivä jotain tapahtuukin pääni sisällä ja huomaan, että eihän ystävien hankinnassa olekaan mitään vaikeaa. Mitä jos silmäni siis aukeavatkin ja minulle kirkastuukin jotain mikä on ollut koko aiemman elämäni minulle täysin sumun peitossa. Mitä jos sitten tuntuukin siltä, että olen hukannut puolet elämästäni?
Au. Kauheita ajatuksia. Masentavia.
Mutta... taas kerran kesä lähestyy. Minussa kesän lähestyminen herättää aina halun kääntää
uuden sivun elämässäni. Niinpä olen alkanut haaveilemaan. Pitäisiköhän tehdä kesäksi taas uusi suunnitelma..? Jos ei siitä mitään muuta synny, niin ehkä sen laatiminen edes piristää näin talvipäivinä ja antaa pontta jonkinlaiseen ryhdistäytymiseen, olkoonkin se sitten miten pientä tahansa...
Aloitan tämän siten, että ensin kirjaan niitä asioita, joihin en ole elämässäni tyytyväinen. Alan sitten miettiä niitä askeleita, joita ottamalla elämään voisi saada uutta suuntaa.
A) Olen täysin rapakunnossa. Toiseenkin kerrokseen kiiipeäminen salpaa hengen kuin olisin seitsemänkymppinen astmaatikko
B) Olen aivan liian lihava. Painoa on tällä hetkellä 109 ja tunnen itseni aivan järkyttävän lihavaksi. Housut joita viime kesänä käytin tuskin mahtuvat seuraavana kesänä, sillä tuntuu että olen siirrellyt läskejä/turvotusta vyötärölleni (en tiedä mistä, koska mikään kohta ei tunnu pienemmältä)
C) Olen huolissani terveydestäni. On kaikenlaisia pieniä ja suurempia asioita, joita olen jättänyt hoitamatta, kun tuota... no suoraan sanottuna en arvosta itseäni tarpeeksi pitääkseni huolta itsestäni tulevaisuutta varten, ja toiseksi inhoan henkilökohtaisten ja nolojen vaivojen selittämistä aina uusille mieslääkäreille. Siispä laiskuutta, totuuden kieltämistä ja nolostelua...
D) Ammatillisella puolella tarvitsen uusia haasteita. Sitä ennen minun pitäsi saada mm. suoritettua muutama kurssi ja rohkaista itseäni työnhaussa
E) Harrastus. Olen alkanut vihaamaan tuota sanaa. "Mitä harrastat? - Tuota.. Lukemista jaa.. lenkkeilyä..?". Olisi oikeasti tärkeää löytää jotain kiinnostuksen kohteita töiden ulkopuolelta. Muuten kaikki aika kuluu television edessä katse tyhjänä ja aivot tauolla. Itseään voisi alkaa kehittää jollain lailla. Vaikka alkaa perehtyä johonkin uuteen aiheeseen. Ehkä kirjat remontoinnista voisivat olla alku kun kerran haluan jonain päivänä sen oman punaisen tuvan
F) Asuminen. En ole tyytyväinen kerros- tai rivitalo elämään. Kaipaan maaseutua tai edes pienen kylän tilaa ympärilleni. Toisille lumitöiden ja puiden hakkaaminen ovat painajaisia, mutta minulle ne edustavat ihanaa yksinkertaista arkea. Ja oikeasti, jos en tee näitä pieni arkiaskareita niin istun tv:n äärellä ja onko se sitten niin hyvä? Eli oikeastaan kohdan nimeksi sopisi Elämäntapa. Se kuvaisi kokonaisvaltaisesti sitä mitä asumiseltakin haen
G) Perhe. Tai no oikeastaan ystäväpiirin luominen ja mahdollisen seurustelukumppanin etsiminen. Oikeastaan nämä ovat minulle tärkeämpiä kuin mikään muu listalla, mutta omasta tilanteeestani ja tämän hetkisestä mielenlaadustani johtuen näihin pystyn kaikista huonoiten vaikuttamaan suoraan. Niinpä luulen, että on järkevämpää keskittyä ensiksi muihin asioihin ja lähteä sitten miettimään sosiaalisen elämäni solmuja
H) Ulkonäkö. Olen jo vuosia sitten antanut periksi. Lannistuin jo aika nuorena kun yritin harrastaa kaikenlaisia naisellisia temppuja, kuten meikkata yms. mutta koskaan en niitä oppinut enkä saanut minkäänlaista positiivista palautetta. Niinpä lopetin kaikenlaiset yritykset, koska ne tuntuivat niin turhilta. "olen ruma, ei sille voi mitään..." Koskaan minulla ei myöskään ole ollut minkäänlaista kunnollista vaatemakua, ja koska rahaakaan ei ole koskaan ollut suuresti, olen summassa osteskellut sitä mitä kulloinkin olen luullut tarvitsevani, mutta koskaan en ole saanut koottua kunnollista toimivaa vaatekomeroa. Jos kuitekin voisin henkisesti ja fyysisesti paremmin, voisin alkaa taas panostaa ulkonäköön edes sen verran, että en häpeäsi aina tuttuja tavatessa kaupungilla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti