Living in denial

Olen monet vuodet elänyt laput silmillä painoni suhteen. Tiesin olevani ylipainoinen, mutta en ajatellut olevani kuitenkaan NIIN paha kuin valokuvat väittivät. Vakuutin itselleni että syömiseni perusteet ovat kunnossa ja vaikka välillä vähän herkuttelenkin, niin ei se kokonaisuutta haittaa. Herkuttelu oli kuitenkin lähes jokapäiväistä ja se terveellinen arkiruokailu oli oikeastaan yhtä harvinaista kuin sen herkuttelun tulisi olla. Yksin peilin edessä seisoessa ei näe sitä mitä voi nähdä valokuvassa kun vertaa omaa kroppaansa toisiin. Silloin  todellisuus valkenee ihan uudella tavalla.

Olen aiemmin laihduttanut onnistuneesti kaloreita laskien. Se sopi minulle menetelmänä sillä saatoin kontrolloida syömistäni tarkasti, mutta mikään ruoka-aine ei ollut täysin kielletty. Pystyin esimerkiksi käyttämään ne vähäiset päivän kalorit herkutteluun, joskin sitä tuli aika harvoin tehtyä, sillä otti aika paljon päähän kun puolikkaan sipsipussin ja muutaman karkin jälkeen ei voinutkaan enää syödä mitään muuta. Silloin vuosia sitten tahdonvoima taisi olla aika kova, koska pystyin rajoittamaan ruokavaliotani niin tiukasti ja jaksoin tehdä sitä usean kuukauden ajan. Laskin syömäni ruoat ja kulutetut kalorit ja onnistuin laihtumaan muistaakseni lähes 15 kiloa.

Tämän laihdutustavan ongelmaksi muodostui kuitenkin pudotettujen kilojen poissa pitäminen. Ei kaloreiden laskemista jaksa aina tehdä, eikä sen mielestäni tulisikaan kuulua normaaliin arkeen. Niinpä kilot hiipivät takaisin kun lopetin kaloreiden laskun ja vanhat tavat palasivat. Keskittyessäni kaloreihin, en ollut omaksunut terveellistä arkiruokailua tai oppinut mitään muutakaan.

Tällä kertaa aloitan laihdutuksen kaloreiden tarkkailulla. Se auttaa huomaamaan millaisia kalorimääriä entinen ruokavalio sisälsi ja muuttamaan aterioita sopivamman kokoisiksi. En kuitenkaan laske kaloreita pakonomaisesti ja punnitse kaikkea syömääni. Tällä kertaa pyrin oppimaankin jotain, kuten esimerkiksi syömään runsaasti kasviksia.

En tosiaan väitä että nyt kilot katoavat lopullisesti. En edes julista että laihdun X kiloa seuraavaksi kesäksi. Olisihan se mukavaa ja haaveilenkin kaikesta siitä mitä laihempi minä voisi seuraavana kesänä tehdä, mutta olen niin monesti aloittanut laihdutuksen, että tiedän ettei lähitulevaisuus tule olemaan helppo. Arki voi sekoittaa hyvätkin suunnitelmat.

Suhtaudun laihdutukseen siis realistisen toiveikkaasti ja tiedostan että edessä on paljon tuskaisia hetkiä ja oman toiminnan kriittistä arviointia. Luultavasti eräänlainen ruoan kanssa taistelu jatkuu lähes koko elämäni, sillä jos ei jotain mullistavaa tapahdu niin tulen aina pitämään hyvästä (rasvaisesta ja kaloripitoisesta..) ruoasta. Toivon että saan kuitenkin laihdutuksen (ja blogin pidon!) aikana oivalluksia omasta itsestäni ja toiminnastani ja opin pitämään paremmin huolta omasta terveydestäni.