maanantai 5. marraskuuta 2012

Vaa'an vanki esittäytyy



Tervetuloa seuraamaan taas yhtä laihdutus-blogia! Kirjoittajan häärää nuori nainen, joka taistelee kilojensa kanssa ja aloitti syksyllä 2012 viimeisimmän laihdutusprojektinsa. Aiempien kokemusten perusteella tiedän suurin piirtein mitkä laihdutuskeinot toimivat, joskin uusiakin keinoja olen valmis kokeilemaan. Tämä on ensimmäinen blogini, muttei tosiaan ensimmäinen laihdutuskerta. Toivotaan että kummatkin onnistuvat! Tavoitteena on siis pudottaa kiloja, omaksua terveellisia elintapoja, kasvattaa lihaskuntoa ja löytää uusia liikuntaharrastuksia. Siinä samalla tulee blogissa varmasti sivuttua muitakin aiheita. 

Olen siis ollut vaa’an vanki jo useampia vuosia. Oikeastaan en ole kertaakaan aikuisikäni aikana ollut normaalipainoinen vaan aina sen vaa’an päälle kipuaminen on aiheuttanut enemmän tai vähemmän tuskaa. Vaa'an lukeman pieneneminen tuntuu aina hyvältä, mutta joka kerta kun se numero ei olekaan pienentynyt tarpeeksi, kaikki masentavat ajatukset nousevat taas pintaan. Häpeää, katumusta ja huonoa omatuntoa kaikista syödyistä ruoista ja sohvalla löhötyistä illoista. Niin epäreilua, että yksi suhteellisen pienikokoinen laite herättää niin vahvoja tunteita! Pyrin kuitenkin välttämään liiallista punnitsemista, vaikka vaa’an vankina tulenkin olemaan niin kauan kunnes terveelliset ruokailutavat on iskostettu paksuun kallooni. 

Onko tästä blogista laihdutuksellista hyötyä? Ainakin vapaa-aika kuluu sujuvasti blogitodellisuuden parissa ja jääkaapin kahva kuluu siinä ohessa hiukan vähemmän. Alkuun tulen luultavasti kirjoittamaan laihdutuksesta ja siihen liittyvistä ajatuksistani, mutta ehkä aihepiirit laajenevat kun aihe alkaa olla puhki kaluttu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti