sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Viikonlopun ateriat ja muita tunnustuksia



Söin hampurilaisaterian. Jep. Ja niin kun julistin vältteleväni e-aineita. Pitkä shoppailureissu takana, vatsa kurisi ja lompakko valitti, joten suuntasimme lähimmän rasvakeittimen äärelle… Tuli siis syötyä rasvaista pikaruokaa ja elämä jatkuu.
Muut viikon ateriat ovat olleet ihan siedettäviä (siis maultaan hyviä, ravintoarvoiltaan vähän huonompia..). Parannettavaa on vieläkin annoskoon kanssa ja vihanneksiakin saisi kulua enemmän. Tiedän että salaatti on suhteellisen nopea valmistaa, mutta silti jostain syystä en aina viitsi sitä tehdä. Ilman sitä syön sitten pääruokaa hiukan tuhdimmin. Ja kaloreita kertyy. En tosin ole laskenut kaloreita tällä viikolla. Hampurilaisaterian laskeminen olisi varmasti aiheuttanut vakavia sydämentykytyksiä, joten ignorence is bliss. Yllättävää kyllä hamppari vei nälän melkein koko päiväksi, joten päivän saldo ei ehkä noussutkaan useampaan tuhanteen.

Oikea ateriarytmi on hukassa. En tiedä kannattaisiko pyrkiä syömään aina samalla kellon lyömällä vai silloin kun on oikeasti nälkä. Päivärytmini vaihtelee ja siksi on vaikeaa noudattaa kiveen hakattua aikataulua, vaikka siitä voisi olla apua syömisen hallitsemisen kanssa. Nälkä ei pääsisi yllättämään. Vai pitäisikö syödä vain silloin kuin oikeasti on nälkä, ja opetella kuuntelemaan omaa kroppaansa?
Toinen, minkä olen hukannut, on liikuntaintoni. Tämä jatkuva harmaus ja pimeys vaikuttavat mielialaan ja sitten kun vielä kurkkaa ikkunasta ja huomaa että taivaalta tihuttaa vettä, niin kuka jaksaa lähteä lenkille? En minä…

 Vaikka olen parantanut tapani herkkujen suhteen (päivittäiset herkuttelut ovat taakse jäänyttä elämää), taidan syödä silti liikaa. Välillä lasken kuitenkin niitä kalorimääriä, joita joskus tapasin syödä ja ihmettelen miten en ole tätä isompi! Sen ajattelu lohduttaa jollain oudolla tavalla. Tässä tilanteessa painolukeman paikallaan pysyminenkin on jonkinlainen osavoitto. 

Syksy on mennyt aika nopeasti ja laihdutuksen kannalta hienosti. Ei siis ole ihme, että vastaan tulee vaikeuksia (pessimistihän odottaa koko ajan tulevia vaikeuksia). Pelkään, että paino ei tule enää laskemaan, jos jatkan tätä rataa. Syön aavistuksen liikaa ja jätän liikunnat väliin. Sitten masennun kun muutosta ei tapahdu ja syön hiukan lisää. Lopulta palaan lähtöpisteeseen. Tämä on koettu jo useamman kerran. Nyt pitäisi siis laihduttaa järjellä ja jättää tunteet sivuun. 
Tiedän että haluan olla laihempi. Haluan tulla terveemmäksi, näyttää paremmalta ja olla tyytyväinen omaan kroppaani. Yksikään suklaalevy tai sipsipussi ei ole seurauksiensa arvoista. 
Siispä eteenpäin kuin mummot lumessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti