Söin hampurilaisaterian. Jep. Ja niin kun julistin
vältteleväni e-aineita. Pitkä shoppailureissu takana, vatsa kurisi ja lompakko
valitti, joten suuntasimme lähimmän rasvakeittimen äärelle… Tuli siis syötyä
rasvaista pikaruokaa ja elämä jatkuu.
Muut viikon ateriat ovat olleet ihan siedettäviä (siis maultaan
hyviä, ravintoarvoiltaan vähän huonompia..). Parannettavaa on vieläkin
annoskoon kanssa ja vihanneksiakin saisi kulua enemmän. Tiedän että salaatti on
suhteellisen nopea valmistaa, mutta silti jostain syystä en aina viitsi sitä
tehdä. Ilman sitä syön sitten pääruokaa hiukan tuhdimmin. Ja kaloreita kertyy. En
tosin ole laskenut kaloreita tällä viikolla. Hampurilaisaterian laskeminen
olisi varmasti aiheuttanut vakavia sydämentykytyksiä, joten ignorence is
bliss. Yllättävää kyllä hamppari vei nälän melkein koko päiväksi, joten päivän saldo
ei ehkä noussutkaan useampaan tuhanteen.
Oikea ateriarytmi on hukassa. En tiedä kannattaisiko pyrkiä
syömään aina samalla kellon lyömällä vai silloin kun on oikeasti nälkä. Päivärytmini
vaihtelee ja siksi on vaikeaa noudattaa kiveen hakattua aikataulua, vaikka siitä
voisi olla apua syömisen hallitsemisen kanssa. Nälkä ei pääsisi yllättämään.
Vai pitäisikö syödä vain silloin kuin oikeasti on nälkä, ja opetella
kuuntelemaan omaa kroppaansa?
Toinen, minkä olen hukannut, on liikuntaintoni. Tämä jatkuva
harmaus ja pimeys vaikuttavat mielialaan ja sitten kun vielä kurkkaa ikkunasta
ja huomaa että taivaalta tihuttaa vettä, niin kuka jaksaa lähteä lenkille? En
minä…
Vaikka olen parantanut tapani
herkkujen suhteen (päivittäiset herkuttelut ovat taakse jäänyttä
elämää),
taidan syödä silti liikaa. Välillä lasken kuitenkin niitä kalorimääriä,
joita
joskus tapasin syödä ja ihmettelen miten en ole tätä isompi! Sen
ajattelu lohduttaa jollain oudolla tavalla. Tässä tilanteessa painolukeman paikallaan
pysyminenkin on jonkinlainen osavoitto.
Syksy on mennyt aika nopeasti ja laihdutuksen
kannalta hienosti. Ei siis ole ihme, että vastaan tulee vaikeuksia (pessimistihän odottaa koko ajan tulevia vaikeuksia).
Pelkään, että paino ei tule enää laskemaan, jos jatkan tätä rataa. Syön
aavistuksen liikaa ja jätän liikunnat väliin. Sitten masennun kun muutosta ei tapahdu ja syön hiukan lisää. Lopulta palaan lähtöpisteeseen. Tämä on koettu jo useamman kerran. Nyt pitäisi siis laihduttaa järjellä ja jättää tunteet sivuun.
Tiedän että haluan olla laihempi. Haluan tulla terveemmäksi, näyttää paremmalta ja olla tyytyväinen omaan kroppaani. Yksikään suklaalevy tai sipsipussi ei ole seurauksiensa arvoista.
Siispä eteenpäin kuin mummot lumessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti