keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Käännös vasempaan päin!

Edellistä päivitystä kirjoittaessani mietiskelin tätä totaalista motivaation puutetta ja mietin että miten saan kasattua itseni.. No lueskelin sitten toisten blogeja ja vastaan tuli Fitfarmin superdieetti. Asia johti toiseen ja nyt olen sitten superdieetillä!

Tällainen tiukka dieetti ei tietysti liity mitenkään maltilliseen elämänmuutokseen, jonka kannalla olen aiemmin ollut (ja olen periaatteessa edelleen). Rajoittava ruokavalio ei ole loppuelämän ratkaisu, mutta dieetti koostuu kuitenkin monista hyvistä asioista kuten marjoista, kasviksista ja vähärasvaisista maitotuotteista. Niiden kanssa voin hyvin muutaman viikon elää. Pääsyy siihen miksi liityin diettiin oli siis se, että itseltäni puuttuu motivaatio ja on niin paljon helpompaa, kun joku toinen kantaa vastuun ruokavalion ja treenien suunnittelusta ja itse tarvitsee vain noudattaa valmiita suunnitelmia. Kuusi viikkoa on kuitenkin sen verran lyhyt aika että luulisi tällaisen laiskottelijankin selviävän siitä kunnialla.

Desperate times call for desperate measures... :)

Nytpä siis katsotaan miten flikan käy kun edessä on kuusi viikkoa tiukkaa dieettiä. ;) Heti ensimmäisessä ohjeessa painotettiin sitä, että ohjeiden itsenäinen soveltaminen ei johda mihinkään hyvään. Tästä huolimatta aloitin dietin sillä, että katsoin ruokaohjeita ja suunnittelin omat ohjeeni. Muokkasin ohjeita siihen suuntaan, minkä itse koen järkevämmäksi pitäen kuitenkin kalori ja proteiini määrät mahdollisimman samoissa kuin ohjeissa. Vaikempia kohtia ovat proteiinin suuret määrät ja suositellut "lisäaine tankkaukset". Ohjeiden mukaan minun tulisi syödä päivässä noin 750 grammaa rahkaa, raejuustoa tai munanvalkuaisia. En suostu heittämään puolta kananmunista pois, joten valkuaiset eivät kuulu ruokavaliooni enkä suuresti välitä raejuustosta, joten en pysty syömään sitä puolta kiloa päivässä. Niinpä pitäisi syödä rahkaa ihan hullut määrät... Suostun siihen puoleen kiloon päivässä, mutta siihen saa jäädä. Sekin maksaa (laktoosittomana) sen verran että lompakko valittaa. En myöskään aio ostaa minkäänlaisia proteiinijauheita, patukoita tms. En tähtää mihinkään fitness-kisoihin joten en koe niitä tarpeellisiksi vaan hankin tarvitsemani ravinnon oikeasta ruoasta.

Muita sovelluksiani on vihreitä kasviksia -säännös eli kaikenväriset paprikat, porkkana, tomaatit ja herneet kuuluvat ruokavaliooni ainakin tällä hetkellä. Katsotaan sitten innostunko rajoittamaan niitäkin dieetin edetessä (mille ei ole kuitenkaan mitään järkevää syytä).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti