Tammikuun tuskailut

Taas yksi vuosi takana ja edessä uusi vuosi. Lupauksia en tehnyt, koska en niitä ole koskaan aiemminkaan pystynyt pitämään.

Laihdutus motivaatio on nollissa… Ruoka on vaan niin hyvää! Joululoma alkoi ihan järkevästi ja vaikka herkuttelin, niin mitään suuria ylilyöntejä ei tapahtunut. Kunnes tulivat välipäivät ja istuskelin pääasiassa yksin kotona herkkujen ympäröimänä. Eipä siis mikään ihme että suklaarasiat katosivat ja telkka kiehtoi enemmän kuin ulkoilu. Luisuin siis vanhoihin pahoihin tapoihini ja mässäilin joka päivä jollain leivonnaisilla tai karkeilla. Tiedän että nyt pitäisi palata arkeen ja jättää herkut ostamatta, mutta se on vaan niin vaikeaa! Mieli on jotenkin matalalla ja on vaikea löytää minkäänlaista laihdutusinspiraatiota.

Syksyllä ajattelin että vuoden vaihteessa lähden sitten johonkin jumppaan kun olen eka syksyn kohottanut kuntoa (niinpä niin..). Nyt olisi siis aika siirtyä suunnitelmista tekoihin. Valitsin jo ryhmän johon voisin liittyä, mutta nyt jännittää! En tunne sieltä ketään, en tunne ohjaajaa tai tiedä millaisia tunneista tulee jne. Pelkään etten pysykään mukana menossa kun toiset ovat kuitenkin  alipainoisia himoliikkujia, jotka naureskelevat selkäni takana läskeilleni… Tuollaista ei ole onneksi mulle koskaan sattunut, mutta silti en voi olla ajattelematta sitä. En ole ollut ryhmäliikunnassa vuosikausiin ja tiedän että se olisi paras keino saada luihin liikettä. Olisipa vaan ystävä, joka lähtisi mukaan ja tsemppaisi alun vaikeuksien yli…

Tässä lähiaikoina pitäisi mennä myös verikokeisiin ja se on yksi hyvä syy syödä hiukan järkevämmin. Pelottaa miten huonot rasva-arvot ynnä muut mulla varmasti on. Ja mitä seurauksia niistä tulee.. Toisaalta olisi mielenkiintoista mennä mittauttamaan kaikki arvonsa ja sitten kokeilla muutaman kuukauden parempien elintapojen jälkeen että miten suuri vaikutus elintavoilla oikeasti on omiin arvoihin. Taidan kuitenkin yrittää hiukan huijata eli syödä reilun viikon ajan mahdollisimman hyvin ja vasta sitten mennä mittauksiin. En tiedä onko niin lyhyellä ”huijauksella” mitään merkitystä, mutta oma tilanne hävettää sen verran että jotain tarvii kokeilla. Syksyllä keräsin rohkeuteni ja menin kysymään hoitajalta, että voisikohan mun verensokeri arvoja mitata, koska mulla on sukurasitteita ja haluaisin oman mielenrauhani vuoksi varmistaa että onhan arvot kunnossa. Tämä hoitaja oli kuitenkin sitä mieltä, että koska mulla ei ole mitään erityisiä oireita, niin ei tarvi. Jälkikäteen mietiskelin että olipa erikoinen vastaus sillä eikö olisi parempi tarkastaa ne arvot kun kysyjä on ylipainoinen, jonka suvussa on diabetesta..?

Mulla olisi siis useita hyviä syitä ottaa itseäni niskasta kiinni, mutta apatia valtaa mielen ja roskaruoka vetää puoleensa. Teen taas suuria suunnitelmia koneen ääressä, mutta illalla sohvalla löhötessäni kaikki suunnitelmat katoavat ja mielessä pyörii vain ruoka. Tunnen olevani todellinen laihduttaja-klisee joka popsii itsensä ähkyksi täyttääkseen tyhjyyttä ja haaveilee paremmista ajoista, muttei saa tehtyä mitään oikeasti saavuttaakseen haaveitaan ja muuttuakseen...

Tarvitsisin ystävän tai kohtalotoverin jonka kanssa näitä asioita voisi märehtiä. Ikävä kyllä ystävissäni ei ole ketään joka olisi samanlaisen urakan edessä, joten ei ole ketään jolle purkaa sydäntä näistä ylipainoon liittyvistä asioista. Voi että kun tulisi lottomiljoona niin voisi palkata personal trainereita, terapeuttejea ynnä muita ammattilaisia potkimaan persuksille, joten sitä odotellessa...