Jouluostoksilla

Se aika vuodesta kun lahjat pyörivät jatkuvasti ajatuksissa.

Haluaisin olla hyvä lahjanostaja, sellainen joka osaa ajatella lahjan saajaa ja ostaa juuri sopivan arvoisen lahjan. On helppoa sortua siihen, että ostaa lahjat enemmänkin itselleen kuin toiselle. Hyvien lahjojen ostaminen edellyttää sitä että tuntee toisen ja on sopivasti mielikuvitusta. Itselläni ei ole tarpeeksi mielikuvitusta että keksisin upeita ideoita tyhjästä. Pyrin kuitenkin ostamaan lahjan toista ajatellen, vaikkei se aina helppoa olekaan.

Kysyvä ei tieltä eksy – varsinkaan kalliimpaa lahjaa ostaessa, mutta silloin lahja menettää mielestäni yhden tärkeän piirteen eli yllätyksellisyyden. On tylsää joutua ympyröimään katalogista haluamansa tavaran ja tulee tunne että toinen ei viitsi ajatella yhtään itse. Jos ei osaa tarkasti määritellä mitä haluaa/tarvitsee joululahjaksi, on parempi jättää valinta ostajalle. Yllätys on mielestäni aina parempi, vaikkei lahja olisikaan juuri se minkä olisi itse valinnut.

 Lahjan valintaan kuuluu myös aina kysymys oikeasta arvosta. Mitä antaa ystävälle tai naapurille? Riittääkö suklaalevy vai pitääkö olla jotain enemmän? Arvokkaan teknisen laitteen saajaa nolottaa varmasti aattona, jos itse on antanut sukat ja suklaarasian. Henkilökohtainen taloudellinen tilanne sanelee tietysti lahjaan kulutettavan rahamäärän, mutta lahjan todellinen arvo määräytyy mielestäni muistakin asioista kuin rahasta. Itse leivottu kakku on aina arvokkaampi kuin konvehtirasia.

Lapsena lahjojen avaaminen oli muistaakseni talven kohokohta. Sen odottaminen oli (varsinkin jälkikäteen ajatellen) vielä kivempaa.. Nykyisin tuntuu että aikuisten kesken tapahtuvaan lahjojen jakoon liittyy kaikenlaisia inhottaviakin tunteita. Epävarmuutta siitä pitävätkö toiset oikeasti ostamistasi lahjoista ja huonoa omaatuntoa joistakin ostetuista/ostamatta jääneistä lahjoista. Aina siellä on lahjojen joukossa muutama hätäostos, mitkä on tullut ostettua vain että olisi jotain mitä antaa. Sitten huonoa omaatuntoa kun huomaa että on saanut jotain paljon hienompaa kuin mitä on antanut. Lapset ovat yleensä niin vilpittömiä lahjansaajia ja osaavat selkeästi nauttia lahjoistaan, että heidän kanssaan vietetty joulu on ihan erilainen kuin joulu aikuisten kesken. Lasten läsnäolo antaa myös luvan myös aikuisille olla lapsenmielisiä ja katsella piirrettyjä, laskea mäkeä ja hassutella lasten kanssa. 

Lahjojen hankinta on nyt tältä joululta suoritettu.

Kävin shoppailemassa pääkaupungissa ja täytyy sanoa että talvi vaikeuttaa siellä elämää enemmän kuin pohjoisemmassa! Kadut olivat täynnä ihmeellistä kellertävää, kuivaa lumisohjoa ja katujen varret olivat täynnä lumen saartamia autoja. Joka paikkaan sai kävellä kieli keskellä suuta ettei kaadu ruuhkassa ja jää ratikan alle. En yhtään kadehdi lumenpoistoa ammatikseen tekeviä miehiä. Miten heidän työnsä voi onnistua paikassa, jossa kadut ovat täynnä ihmisiä ja autoja, eikä lumelle ole mitään paikkaa mihin sitä laittaa?

Omat ongelmat rajoittuivat onneksi vaatetukseen, eli mitä laittaa talviselle shoppailukierrokselle päälle.  Tarpeeksi ettei palele pihalla vai kevyesti ettei hikoile sisällä? Itse valitsin ensimmäisen vaihtoehdon, joten kävelin välillä kadulla vilvoittelemassa talvisessa viimassa ja kiittämässä ylempiä tahoja siitä etten ole autolla liikkeellä.

Olin suunnitellut että kiertelen kauppoja rauhassa ja panikoimatta mutta silti viimeiset tunnit kuluivat kuumeisesti etsien viimeisiä lahjoja. Onneksi nettikaupat on keksitty, sillä kaikkea etsimääni en löytänyt. On rasittavaa kiertää kymmenen samantyylistä kauppaa sellaisen asian perässä, jonka voi löytää netistä muutamalla klikkauksella. Kaikesta huolimatta reissu oli kuitenkin ihan mukava ja kauppoja kierrellessä saa aina hyviä ideoita. Koristeet, jouluvalot ja joulutorit tavaroineen luovat myös ihanaa joulutunnelmaa, jota ei nettikaupoista saa.

Sittenpä syömisistä…

Reissun aikana söin mm. ceasar-salaatin ja suklaaleivoksen, pienen sipsipussin, valmisvoileivän, croissantin ja sokeritonta limsaa. Ei siis mitään laihduttajan kamaa, mutta laskin että koko päivän kävely kulutti sen verran että ainakaan plussapäiviä ei tullut noista syömisistä huolimatta. Sipsipussia syödessä huomasin jotain mikä kyllä piristi mieltä. Olen katkaissut sipsihimon kierteen! Ne eivät maistuneet niin hyviltä kuin muistin, ja vaikka olen koko syksyn niitä lähes päivittäin himonnut, niin nyt niitä ei enää tee mieli!

Pieni sipsipussi siis riitti täydellisesti ja senkin valinta oli vaikea sillä vaikka himoitsin epämääräisesti jotain suolaista niin mikään sipsihyllyn antimista ei tuntunut hyvältä. Rasvaisen himo vaivaa siis edelleen, mutta sipseistä eroon pääseminen on todella tärkeä vaihe, sillä ne ovat yleensä niitä täysin ylimääräisiä ”välipaloja”, joita olen vetänyt pusseittain muun ruoan lisäksi. Lohkoperunat ja itse tehty majoneesi ovat tällä hetkellä ne ruokavalioni kaloripitoisimmat herkut, joista yritän seuraavaksi vieroittaa itseni. 

Hyvää joulunodotusta kaikille!

Kevyempi joulu

Edellisestä punnitsemisesta oli kulunut jo näköjään kuukausi ja painoa oli pudonnut huimat 400 grammaa. Hitse vie..
Nyt yritän olla hiukan niukemmalla ruokavaliolla nämä joulua edeltävät viikot, että voisin sitten jouluna syödä hyvillä mielin edes muutaman myöhäisillan kinkkuvoileivän ja pandan konvehdin. :P
Joulu ja perinteet ovat monelle niin tärkeitä, että silloin laihdutus jää sivuun. Itsekään en ole aiemmin kiinnostunut lehtien "kevyempi joulu" vinkeistä. Niissä tuntuu olevan takana ajatus että joulupöydän vanhoja suosikkeja tulisi muuttaa kevyemmiksi tai laittaa pöytään jotain uutta vähäkalorista, eksoottista lajia. Joulupöytään kuuluvat mielestäni tietyt ruokalajit, joita voi muokata vain vähän ilman että ne muuttuvat joksikin ihan muuksi. Kevyempi joulu on kuitenkin mahdollista toteuttaa koskematta niihin joulupöydän vanhoihin suosikeihin, varsinkin jos joulukilot tapaavat tulla muista jouluherkuista kuten niistä avonaisista konvehtirasioista ja monista joulunaikaisista torttukahveista.

Suunnitelmia Taatelin kevyempään jouluun:
- Voisin jättää kaikki ylimääräiset leivonnaiset tekemättä. Ihan turha niitä herkkuja on tehdä "kaiken varalta", koska yleensä ne tulee suurimmaksi osaksi syötyä itse. Muutama torttutaikinalevy pakkasessa riittää yllätysvieraiden varalle ja yksi kuivakakku ja muutama pipari saavat riittää oman piirin herkutteluun
- Kaikki (yhtä lukuunottamatta, eihän tässä kuitenkaan mitään askeetikkoja olla) konvehtirasiat ja suklaat voisi jättää ostamatta ja antaa lahjaksi saadut eteenpäin
- Joulupöydän tarjoilut ovat pääasiassa hyviä ruokia (kinkkua, kalkkunaa, laatikoita, rosollia, salaattia, savulohta), joiden rajoittaminen ei ole mielestäni tarpeen, sillä niitä ainakaan itse syön harvoin yhtä suuria määriä kuin makeita tarjoiluja. Perinteitä haluan kunnioittaa juuri niiden perusruokien kohdalla, joten niitä tarjotaan aterialla tavalliseen tapaan ja jätetään sosekeitot arkeen
- Jälkiruoat voisin jättää tänä jouluna tekemättä ja nauttia pipareita ja glögiä, kun kumpaakin kuitenkin on kaapissa
- Joulu leviää helposti usealle päivälle, jolloin ylensyönti on muka hyväksyttävää monena päivänä. Olisi hyvä tehdä ruokia sen verran että niitä riittää vain niille muutamalle päivälle
- Rääppiäiset voisivat olla hyvä tapa päästä eroon lopuista joulun herkuista. Muutama vieras kylään ja sitten syötäisiin yhdessä jämät (salaattia vaan joukon jatkoksi)
- Tämä ei suoranaisesti liity ruokaan, mutta touhu ja tohina ovat ainakin mulle hyvä tapa unohtaa ruoka. Siispä paljon siivousta, koristelua, askartelua ynnä muuta mieleistä puuhastelua että herkut eivät pyöri mielessä!

Nyt on siis hyvä mahdollisuus rikkoa perinteitä ja jättää joulukilot hankkimatta! :)

Talvikengän vaikeudet

Hyvät ulkoiluvarusteet ovat erittäin tärkeät, jos haluaa että ulkoiluinnostus jatkuu läpi vuodenaikojen. Rakkoja aiheuttavat kengät, vettä läpipäästävä takki ja hiostavat ulkoiluhousut ovat omiaan lannistamaan innokkaimmankin lenkkeilijän. Ongelma on vaan laadukkaiden vaatteiden hinta. Jos haluat ostaa kunnon vettä pitävät gore-tex vaatteet, joudut kyllä pulittamaan useamman setelin. Tällainen ikuinen laihduttaja ei uskalla investoida paria sataa vaatteisiin, jotka saattavat olla vuoden päästä liian isot (tai pienet…). En ole tähän mennessä kertaakaan omistanut laadukkaita ja kivan näköisiä ulkoiluvaatteita. Aina ne on ostettu cittarin alemyynneistä, kriteerillä "eiköhän tämä asiansa aja kun kerran on niin halpa". Jotkut ovat olleet ihan hyviä, mutta Suomen säässä yksi hyvä takki ei riitä mihinkään. Kun tihkusadetta kestää monta päivää tai pakkasmittari huitelee kahdessa kympissä on ”hyvä” syy olla ulkoilematta. 

Uutta takkia en kaikesta huolimatta suostu juuri nyt ostamaan, sillä toivon että keväällä olen hiukan kevyempi ja sitten voin investoida takkiin, joka tulee kestämään käytössä useamman vuoden.Talvitakkini on kuitenkin vielä ihan kestettävässä kunnossa (vaikkei mikään käytännöllinen olekaan), mutta talvikengät ovat hankintalistalla seuraavana.

Kuningaskuluttajassa oli syksyllä juttua siitä, millaiset kengät ovat hyvä ostos liukkaalla. Toimittaja kiersi asiantuntijan kanssa kenkäkaupassa ja tutki kenkien pohjia. Miten on mahdollista että koko kaupassa vain muutamassa naisten mallissa oli tarpeeksi hyvä pohja suomalaiseen talvisäähän..? Pohjakuvioinnin pitäsi olla tarpeeksi syvä, uurteita pitäisi olla moneen suuntaan jne.

Ne kengät, joissa pohja oli tarpeeksi hyvä, eivät taas hivelleet silmää.. Olivat joko kaikkea muuta kuin siroja tai sitten kypsempään makuun tehtyjä turvakenkiä. Miksi hyvännäköistä kenkää on mahdotonta saada hyvällä pohjalla? Suomalaisten naisten odotetaan kai kulkevan vain hyvin lyhyitä matkoja auton ja ulko-oven välillä. Naiset ovat joko hyväksyneet joka talvisen liukastelun tai sitten valitsevat suoraan kunnon ulkoilukengät (=rumat) pihalla liikkumiseen.

Kävelen talven aikana niin paljon että kengän on oltava lämmin, mukava ja pitävä. Miten sitten käy liikunnan ja laihdutuksen, kun jalka on paketissa? Ihmiset haluavat halpoja kenkiä, joten jostakin sitä on pakko säästää. Materiaalit ovat huonoja, malli on suunniteltu suurille markkinoille huomioimatta pohjoisen kelejä. Kenkä menee rikki muutamassa vuodessä mutta ei se mitään, maksoivatkan ne vain 19,90! 

Viime talvena menin lankaan ja ostin (K-kengästä, jonka olen aiemmin mieltänyt myyvän laadukkaita kenkiä, mutta ei näköjään) muistaakseni kolmella kympillä ”talvikengät”. Myyjä kyllä varoitti, ettei niissä ole paksua sisävuorta, joten niillä ei ”kovimmilla pakkasilla” pärjää. Mutta kun ei pärjää -5 asteessakaan! Sisäpohja tuntuu epämukavalta kävellä, pohjallinen rullaantuu myttyyn kävellessä, kantapään takana ollut tuki paljastui muutaman käyttökerran jälkeen ja aiheutti rakkoja. Kenkä on tappavan liukas ja nauhojen alla oleva läppä menee AINA ryttyyn, jolloin sukka paistaa kengästä läpi, lumi menee sisään ja pienikin tuuli tuntuu varpaissa. Että tällaiset laadukkaat talvikengät Suomalaiseen talveen!

 

Kuvan kenkä ei liity tapaukseen, mutta viime vuoden kengät olivat tämän tyyliset. Toisella puolella oli vetskari ja nauhoitus meni kuvan kenkää paljon alemmas, jalkapöydän päälle. Sen vuoksi tuuli ja vesi pääsivät sisään joka suunnasta.(Kuvan kenkä zalandon valikoimasta ja näyttää laadukkaammalta, joskin kuva ei kerro koko totuutta)






En omista autoa vaan kuljen julkisilla ja kävellen. En siis voi laittaa jalkaani korkokenkiä, sillä kävelymatkaa voi tulla useita kilometrejä, puhumattakaan siitä, että joutuu määränpäässä seisomaan useamman tunnin kengissään. Kengän on siis oltava mukava ja turvallinen.
Katselin näitä Icebug kenkiä kaupassa, mutten tiedä miten käytännölliset nastat ovat kengän pohjassa. Näillä tulisi käveltyä ainoastaan lenkillä, kauppoihin ja muihin sisätiloihin ei taida olla menemistä.

Sitten katselin suomalaisia kenkiä Sievin mallistosta (jos maksan kengistäni tuhottomasti niin voisin ainakin maksaa suomalaiselle yritykselle..). Ovat kauniimmat, kuin varsinaiset ulkoilukengät, joten niillä voisi liikkua myös yleisillä paikoilla. Yllättävää kyllä kaikissa näissä ei ollut niin hyvää pohjaa, kuin voisi kuvitella suomalaisessa tuotteessa olevan.

Sellaisia vaellus/ulkoilu kenkiä olen myös katsellut, mutta ne ovat aika raskaat peruslenkkeilyyn (yleensä auratuilla) kaduilla.Nyt joudun siis miettimään mitkä kriteerit ovat ne tärkeimmät. Turvallisuus, jolloin nastakengät voisivat olla hyvä valinta vai monikäyttöisyys, jolloin pitäisi valita paremman näköiset, mutta vähemmän pitävät kengät. Katsotaan mitä pukinkontista löytyy :)

Lihapullat

Blogin kuvailussa lupasin että tämä blogi sisältää myös kokkailua, mutten ole täällä kuitenkaan vielä reseptejä jakanut. En halua tehdä tästä mitään reseptipankkia, joten ehkäpä postittelen joskus muutamia ohjeita, jotka olen itse hyviksi todennut. Netti myös on ääriään myöten täynnä ihania reseptiblogeja, joiden kanssa en  yritäkään kilpailla. :)

Tässäpä siis viime viikonlopun herkkuruoka, jota nautin täysjyväpastan ja höyrytettyjen kasvisten kanssa. Lihapullien ja tomaattikastikkeen teko ei kestä tuntikausia ja itse tehdyt lihapulla ovat ehdottomasti täysin eri ruoka kuin kaupan broilerinnahka lihapullat valmiissa säilyke pasta-kastikkeessa.

Lihapullien reseptejä on varmasti yhtä monta kuin tekijöitäkin ja erilaisilla mausteilla tästäkin reseptistä saa useita eri muunnelmia. Tätä reseptiä inspiroi se, etten halunnut käyttää sipulikeitto-pussia (millä olen aiemmin lihapullat maustanut), kaapissa oli kermaa valmiina ja halusin paistaa lihapullat pannulla (vaikka uuni olisi tietysti ollut vähärasvaisempi vaihtoehto..).

Jos haluat tehdä ruoan luomuna, niin ainakin pääraaka-aineet, eli jauheliha, kananmunat, kasvikset ja kerma löytyvät helposti luomuna.

Makoisat lihapullat tomaattikastikkeessa

(noin 3-4 annosta)

Lihapullat

½ dl korppujauhoja

1 dl kermaa

1 muna

1 pienehkö sipuli

2-4 valkosipulin kynttä

1/2 – 1 tl suolaa

loraus soijakastiketta

1 tl paprikajauhetta

pippuria, chilipippuria, yrttejä (timjamia yms.) maun mukaan

n. 300 g vähärasvaista jauhelihaa

Paistamiseen öljyä ja nokare voita

Tomaattikastike

1 sipuli

2-4 valkosipulin kynttä

1 porkkana

1 rkl öljyä

1 tlk tomaattimurskaa (240 g?)

1 tlk tomaattipyrettä (70 g)

1-2 dl vettä

2 tl yrttejä (timjamia, basilikaa oreganoa yms.)

1 tl valkoviinietikkaa

n. 1 tl sokeria

ripaus suolaa, pippuria

1. Turvota korppujauhot kermassa. Silppua sipuli ja valkosipuli pieneksi ja kuullota paistinpannulla öljyssä pehmeiksi. Lisää sipulit, mausteet ja muna korppujauhoihin. Vaivaa jauheliha mukaan ja muotoile pieniä lihapullia. Voit kypsyttää mikrossa pienen lihapullan, josta tarkistat suolan ja muut mausteet.
2. Valmista kastike toisessa pannussa tai kattilassa. Kuulota sipulit öljyssä ja lisää karkea porkkanaraaste. Kuullota muutama minuutti ja lisää tomaatit, vesi ja yrtit. Anna kiehua miedolla lämmöllä ja lisää vettä, jos kastike on liian paksua. Jos haluat kastikkeesta sileää, soseuta se sauvasekoittimella, kun porkkanat ovat pehmenneet kunnolla. Mausta kastike ja anna kiehua miedolla lämmöllä.
3. Paista lihapullat paistinpannulla (taikinasta noin puolet mahtuu yhdelle pannulle. Itse paistoin ekan satsin lihapullista kypsiksi ilman kastiketta ja vasta toiseen lisäsin kastikkeen). Kun lihapullissa on muutamalla sivulla kaunis paistopinta, lisää kuumaa tomaattikastiketta lihapullien päälle ja anna kuplia n. 10 minuuttia miedolla lämmöllä, että lihapullat kypsyvät keskeltäkin. Haudutusaika riippuu siitä, miten suuria lihapullat ovat, joten tarkista kypsyys ennen tarjoilua. Kuuma kastike kypsyttää lihapullat, lihapullat pysyvät kastikkeessa mehukkaina ja kastike saa lihapullista makua! Ei tarvitse käyttää liemikuutioita!

Maukasta oli, joskin tomaattikastike kupli niin innokkaasti, että hella vaati pesua jälkikäteen. Mutta maku on mielestäni sen arvoista! :P Kuva olisi tietysti kuvaillut ruokaa vielä paremmin, mutta nälkäisenä en muistanut kuvia ottaa ennen kuin lautanen oli jo puoliksi tyhjä.

Salaliitto…

Keitellessäni aamupuuroa tuijottelin alaspäin ja yhtäkkiä huomasin sen. Siinä se tuijotti häpeämättä eteenpäin ja esti näkyvyyden lattiaan. Mistä ihmeestä se on tullut? Eihän se siinä aiemmin ole ollut, eihän? Tummat vaatteet ja sopiva annos totuuden kieltämistä olivat piilotelleet sitä parhaan kykynsä mukaan. Aamun kalpeassa valossa ruma totuus kuitenkin paljastui yöpaidaksi löydetyn kirkkaan t-paidan avustuksella. Vatsani on iso. Se kurkistaa rintojen alta ja peittää näkyvyyden varpaisiin. Siinä se pullistelee johtaakseen kiusallisiin ”onkohan tuo raskaana?” –katseisiin (lastenvaateosastolle ei voi mennä sukulaislapsille vaatteita ostamaan ilman että kaikki olettavat sinun ostavan vaatteita omalle tulevalle lapsellesi).

Siinä kun seisoin hellan ääressä ja tuijotin vatsan peittämää näköalaa, tuntui aika masentavalta. Miten sitä voi päästää itsensä tähän jamaan? Se kymmensenttinen läskikerros ei ole ilmestynyt siihen yhden suklaalevyn jäljiltä vaan kuukausien ja vuosien mässäilyn seurauksena. Totuutta on vaikea myöntää itselleen, vaikka vaatteet kummasti kutistuvat pesussa ja kamera on yhtäkkiä lihottanut parikymmentä kiloa. Peilin läsnäolo saa heti ryhdin suoristumaan ja vatsalihakset supistumaan. Itseään voi siinä katsella ja olla suhteellisen tyytyväinen vartalonmalliinsa. Ja sitten tulee tällainen inhottava hetki, kun joutuu myöntämään itselleen omaavansa sellaisen pyöreän mahan, jota ei koskaan halunnut.

Olen kuitenkin varma, että peilissäni on jotain vikaa. Voin sen ääressä pukeutua ja sommitella vaatteeni parhaalla osaamallani tavalla ja suunnata kaupungille suhteellisen tyytyväisenä. Vaatekaupassa vilkaisen sitten itseäni peilistä ja sieltä tuijottaakin takaisin joku michelin nainen, jonka homssuiset vaatteet eivät sovi yhteen, hiukset harottavat, farkut puristavat lanteilta vararenkaan esille ja lötköttävät takapuolesta, naama kiiltää ja paidanhelma kurkistaa takin alta kaksikymmentä senttiä.. Jonkinlainen peilien salaliitto siinä täytyy olla kyseessä…

Viikonlopun ateriat ja muita tunnustuksia

Söin hampurilaisaterian. Jep. Ja niin kun julistin vältteleväni e-aineita. Pitkä shoppailureissu takana, vatsa kurisi ja lompakko valitti, joten suuntasimme lähimmän rasvakeittimen äärelle… Tuli siis syötyä rasvaista pikaruokaa ja elämä jatkuu.

Muut viikon ateriat ovat olleet ihan siedettäviä (siis maultaan hyviä, ravintoarvoiltaan vähän huonompia..). Parannettavaa on vieläkin annoskoon kanssa ja vihanneksiakin saisi kulua enemmän. Tiedän että salaatti on suhteellisen nopea valmistaa, mutta silti jostain syystä en aina viitsi sitä tehdä. Ilman sitä syön sitten pääruokaa hiukan tuhdimmin. Ja kaloreita kertyy. En tosin ole laskenut kaloreita tällä viikolla. Hampurilaisaterian laskeminen olisi varmasti aiheuttanut vakavia sydämentykytyksiä, joten ignorence is bliss. Yllättävää kyllä hamppari vei nälän melkein koko päiväksi, joten päivän saldo ei ehkä noussutkaan useampaan tuhanteen.

Oikea ateriarytmi on hukassa. En tiedä kannattaisiko pyrkiä syömään aina samalla kellon lyömällä vai silloin kun on oikeasti nälkä. Päivärytmini vaihtelee ja siksi on vaikeaa noudattaa kiveen hakattua aikataulua, vaikka siitä voisi olla apua syömisen hallitsemisen kanssa. Nälkä ei pääsisi yllättämään. Vai pitäisikö syödä vain silloin kuin oikeasti on nälkä, ja opetella kuuntelemaan omaa kroppaansa?

Toinen, minkä olen hukannut, on liikuntaintoni. Tämä jatkuva harmaus ja pimeys vaikuttavat mielialaan ja sitten kun vielä kurkkaa ikkunasta ja huomaa että taivaalta tihuttaa vettä, niin kuka jaksaa lähteä lenkille? En minä…

 Vaikka olen parantanut tapani herkkujen suhteen (päivittäiset herkuttelut ovat taakse jäänyttä elämää), taidan syödä silti liikaa. Välillä lasken kuitenkin niitä kalorimääriä, joita joskus tapasin syödä ja ihmettelen miten en ole tätä isompi! Sen ajattelu lohduttaa jollain oudolla tavalla. Tässä tilanteessa painolukeman paikallaan pysyminenkin on jonkinlainen osavoitto. 

Syksy on mennyt aika nopeasti ja laihdutuksen kannalta hienosti. Ei siis ole ihme, että vastaan tulee vaikeuksia (pessimistihän odottaa koko ajan tulevia vaikeuksia). Pelkään, että paino ei tule enää laskemaan, jos jatkan tätä rataa. Syön aavistuksen liikaa ja jätän liikunnat väliin. Sitten masennun kun muutosta ei tapahdu ja syön hiukan lisää. Lopulta palaan lähtöpisteeseen. Tämä on koettu jo useamman kerran. Nyt pitäisi siis laihduttaa järjellä ja jättää tunteet sivuun. 

Tiedän että haluan olla laihempi. Haluan tulla terveemmäksi, näyttää paremmalta ja olla tyytyväinen omaan kroppaani. Yksikään suklaalevy tai sipsipussi ei ole seurauksiensa arvoista. 

Siispä eteenpäin kuin mummot lumessa!

Laadukasta ruokaa

Luin tässä jostain lehdestä (olikohan hyvä terveys) artikkelin, jossa kirjoittaja totesi, että lihomme koska ruoka on liian hyvää.  Tällä hän tarkoitti siis sitä, että ruoissamme on käytetty paljon niin luonnollisia kuin ”luonnottomiakin” makuja. Aivomme saavat jokaisesta ateriasta niin paljon aistimuksia, että se vaatii niitä tulevaisuudessakin. Erilaiset arominvahventeet voimistavat teollisia ruokia, joista on voimakkaan käsittelyn jäljiltä kadonnut paljon luonnollisia makuja. Nämä erilaiset aromit ja aromivahventeet antavat kyllä voimakkaamman aistikokemuksen, mutta muokkaavat myös mieltymyksiä. Osaavatko kaikki enää nauttia raaka-aineiden luonnollisista, joskus miedoista mauista tässä aromivahventeiden kyllästämässä maailmassa? 

Olen itsekin huomannut ”aromiriippuvuuteni” siinä, että himoitsen yleensä juuri niitä voimakkaasti maustettuja ruokia ja lisäilen perusruokiinkin reilusti aromisuolaa ynnä muuta. Yrtit ovat maukkaita, mutta eivät anna riittäviä makunautintoja aromivahventeisiin ja teollisiin maustesekoituksiin tottuneelle. Onko makuaistini kehittynyt niin, että haluan koko ajan voimakkaamman makuisia ruokia eivätkä perusmaut enää riitä?

Olen halunnut tähän asti ajatella, että hyvältä maistuva ruoka vie nälän parhaiten. Eli että syömällä hyvää ruokaa en himoitse herkkuja. Tämä taitaa olla harhaa. Voimakkaasti maustetut (enkä tarkoita chiliä yms. vaan juuri näitä teollisia aromeja ja aromivahventeita) raaka-aineet ja einekset saavat riippuvaiseksi niiden mausta. Nämä aromit ovat myös hyvin samankaltaisia, minkä vuoksi ihminen tottuu tietynlaiseen, hyvin rajoittuneeseen makumaailmaan, jolloin tuoreiden hedelmien ja vihannesten maut saattavat olla liian erilaisia. Miksi kaiken on siis maistuttava todella hyvältä? Esimerkiksi kaurapuuro vie todella tehokkaasti nälän, vaikken sen mitättömästä mausta suuresti välitäkään. Lapsetkin tottuvat voimakkaasti sokeroituihin ruokiin, eivätkä enää osaa nauttia tuoreista hedelmistä (koska ne ovat kirpeitä) tai vihanneksista (koska maistuvat oudolta eivätkä ole makeita). Etäännymme aidoista raaka-aineista ja tulemme riippuvaisiksi teollisista tuotteista. Sehän on tietysti teollisuuden tarkoituskin, koukuttaa meidät heidän tuotteisiinsa.

Ehkä hyvä ruoka vie parhaiten nälän, jos hyvällä ruoalla tarkoitetaan luonnollista ruokaa. Tämä kuitenkin edellyttäisi erilaisten aromivahventeiden hylkäämistä kokonaan. Jos makuaisti tottuu luonnolliseen ruokaan, ehkä se herkistyisikin ja silloin pystyisi nauttimaan laadukkaista raaka-aineista ja niiden hienovaraisista eroista ihan uudella tavalla. Epäilen, että moni painonsa kanssa taisteleva saa ruoastaan liian paljon mielihyvää. Silloin ruoka, joka ei ole tarpeeksi maukasta, ei tuo tarpeeksi mielihyvää ja jää syömättä. Näin terveelliset ruoat jäävät ehkä pois ja tilalle tulee niitä rasvaisia ja voimakkaasti maustettuja vaihtoehtoja, joiden kanssa on hyvin vaikea noudattaa kohtuutta.

Valitsemalla laadukkaita raaka-aineita voisin olla eettisesti tyytyväisempi kulutukseeni ja luultavasti söisin myös terveellisemmin. Jos käyttäisin roposeni laadukkaisiin, mutta  ehkä kalliimpiin raaka-aineisiin, en voisi ostella mitä sattuu. Eipä tulisi syötyä liikaa, kun jääkaappi ei olisi täytetty useilla vaihtoehdoilla. Sipsit ja muut pitkälle jalostetut einekset saisivat jäädä kauppaan, eikä esim. lihaa tulisi syötyä kovin paljon. Käyttäisin siis saman rahamäärän pienempään ruokamäärään, kuluttaisin kestävämmin ja laihtuisin! Paperilla ainakin aika hyvä suunnitelma. :D

Näiden ajatusten herättämänä ajattelin seurata muutaman viikon ajan omia syömisiäni uudella tavalla. Eli siis: ei aromivahventeita ja mahdollisimman vähän muitakaan lisäaineita.Paljon vihanneksia, hedelmiä ja laadukkaista raaka-aineista valmistettua ruokaa.